"Uusi paha oppi"

Enemmän haittaa kuin hyötyä

Kauko Puottula
2005

Päivitetty 16.6.2010
Takaisin aloitussivulle
Saatteeksi .Nykyaika julkaisi numeroissaan 38/2004 ja 10/2005 pari kirjoitusta, jotka käsittelivät uutta valmisteltavana olevaa opinkohtaa. Kommentoin ensimmäistä kirjoitusta Adventtikirkon johtajalle 19.9.2004 ja kumpaakin kirjoitusta advlistalla 17.3. ja 21.3.2005 (Smartgroups). Nämä kommentit on koottu tähän.

Uusi opinkohta lisättiin pääkonferenssin yleiskokouksessa kesällä 2005 perusluonteisten opinkohtien joukkoon ja varustettiin otsikolla Kasvaminen Kristuksessa .

Myöhemmin selvisi, että Paulsenin haastattelu, jonka alkuperää kirjoituksessani pohdin, ilmestyi alun perin ruotsalaisessa Missionärenissä (1/2005)

Adventtikirkon uusilta sivuilta tätä uutta opinkohtaa ei kuitenkaan enää löydy perusluonteisten opinkohtien joukosta (todettu 23.5.). Hyvä, että päämajassa on asian suhteen herätty! Mutta pienen etsimisen jälkeen se löytyi vielä vanhoilta sivuilta - ja toivottavasti jääkin sinne historialliseksi jäänteeksi.

Näyttää siis siltä, että uusi opinkohta muotoiluineen kertoo enemmän itse tekstin laatijoista, kuin lähetystyön kohteista. Toisaalta kuitenkin hyvä hallintotapa edellyttäisi, että aikaisempi virheellinen päätös purettaisiin oikeassa järjestyksessä eli uudessa pääkonferenssin yleiskokouksessa.

Kirje pastori Atte Helmiselle 19.9.2004

Nykyaika 38/2004 julkaisi kirjoituksen Kasvaminen Kristuksessa , jossa käsiteltiin ehdotusta (tai aloitetta) uudeksi kohdaksi perusluonteisiin opinkohtiin. Koska kirjoituksessa esitettiin toivomus kommenteista, kokosin ajatuksiani sen johdosta. Kirjoituksessa näen kaksi keskeistä ongelma-aluetta: 1. ehdotus uuden perusluonteisen opinkohdan sisällöksi ja 2. ehdotuksen perustelut.

  1. Ehdotuksen sanamuoto muistuttaa paljon sitä mitä jo on sanottu pyhityksestä tai on ainakin osittain sen kanssa päällekkäinen. Ehkä pyhitystä koskeva kohta pitäisi myös avata, jotta opinkohtiin ei syntyisi sisäistä ristiriitaisuutta. Erilaisten pahan voimien runsas esiintyminen uudessa opinkohdassa antaa kieltämättä vanhahtavan, arkaaisen ja keskiaikaisen vaikutelman.
  2. Ehdotuksen perustelut eivät olleet mielestäni riittävän vakuuttavia. Koska internetistä ei löytynyt alkuperäistä kirjoitusta, tukeudun Nykyajassa julkaistuun versioon. Siinä kommenttini liittyvät lähinnä pariin kolmeen kappaleeseen sivujen 5 ja 6 taitteessa.

Kirjoituksessa puhutaan demonien vallan aiheuttamasta ongelmasta. Mutta kyseessä voi myös olla lähetystyöntekijöiden kokemasta kulttuurishokista ja sen mukanaan tuomasta vieraiden ilmiöiden demonisoimisesta.

Transsendenttinen mietiskely on kirjoituksen mukaan "yhteyden etsimistä henkivaltoihin, jotta se rikastuttaisi etsijää". Se leimataan "spiritualistiseksi kokemukseksi" . Lähetystyöntekijät voivat tavata erilaisia mietiskelyperinteitä Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa, mutta tuskin Afrikassa tai Lähi-idässä. Mutta miksi joogaa ei kirjoituksessa mainittu? Harri Heino julkaisi jo 1982 tutkimuksen transsendenttisesta mietiskelystä tai TM-liikkeestä kuten se myös tunnetaan. Sen valossa Nykyajassa mainitut luonnehdinnat liikkeestä joutuvat outoon valoon. Skepsis ry kritisoi transsendenttista mietiskelyä kysymyspakissaan mm. näin:

"Transsendenttinen mietiskely. Miksi TM-liike opettaa myös ilmassa leijumista? Miksi TM tekeytyy tieteelliseksi? Miksi oppia markkinoidaan vaikka samaan päästään hiljentymisellä ja elämäntapamuutoksella? Miksi TM-liike väittää rikollisuuden ja onnettomuuksien vähenevän, kun riittävän suuri joukko meditoi (Maharishi effect) vaikka todisteet ovat riittämättömiä?"

Nykyajan kirjoituksessa mainitaan myös: "Yli 70% maailman väestöstä elää pahan voimien pelossa ja pitää pahan voimia vastauksenaan [mihin arvio perustuu?], silloin kun on kyse metafyysisistä ja oppiin tiedosta liittyvistä kysymyksistä." Viitataanko virkkeen alussa länsimaiden ja kolmannen maailman väliseen rajaan? Virke on muutenkin sekava eikä avaudu. Virkkeen lopussa on kuitenkin viittaus metafysiikkaan ja epistemologiaan eli tieto-oppiin, jota ilmaus "oppiin tiedosta" ilmeisesti tarkoittaa.

Mainittu Nykyajan kirjoitus mielestäni kertoo enemmän siitä, että lähetystyöntekijöiden koulutuksessa olisi lisättävä vieraiden kulttuurien tuntemusta ja arvostusta. Niinpä hieman huolestuneena luin kirjoituksessa kohtaa, jonka mukaan lähetystyöntekijät "ovat törmänneet työssään ei ainoastaan uskonnon vaan myös kulttuurin ydinarvoihin."

Kulttuurin ydinarvot pitäisi jättää lähetystyössä rauhaan. Lähetystyötä ei voida pitää eikä se saa olla amerikkalaisen valloitus- ja sotapolitiikan jatke.

Kirkoilla on yleensä ollut tapana etsiä menneisyydestä ennakkotapauksia, joiden tarjoamien suuntaviittojen mukaan edetään uudessa tilanteessa. Miten muut kirkot ovat vastaavassa tilanteessa menetelleet? Miten yleistä on se, että lähetystyössä kohdatut ongelmat pakottaisivat kirkkoja korjaamaan omia oppejaan? Miten tarkistuksia opinkohdissa perustellaan muille, joita asia ei varsinaisesti koske, esim. eurooppalaisille? Saneleeko kolmas maailma adventismin suunnan?

Kun roomalaiskatolinen kirkko keskiajalla ulotti vaikutuksensa myös Suomeen, täällä elivät rinnakkain melko kauan uusi usko ja muinaisten suomalaisten usko. Kaikkea vanhaa ei silloin pyritty repimään irti. Katoliseen opinkehitykseen eivät kuitenkaan päässeet vaikuttamaan täällä palvotut hiidet, haltijat, shamaanit ym.

Ystävällisin terveisin,
Kauko Puottula

Kommentti Jan Paulsenin haastatteluun

Jan Paulsenin haastattelu Nykyajassa 10/2005 on kirvoittanut muutamia kommentteja. M. kiinnitti huomiota siihen että teksti on paikoitellen takkuista.

Takkuisuus ei kuitenkaan lopu sivulle 9, vaan jatkuu sivulle 11. On siis tulossa uusi opinkohta - järjestysnumeroltaan 28, mutta joka sijoitetaan nykyisten opinkohtien 10 ja 11 väliin. Haastattelussa viitataan ongelmalliseen ns. 10/40 -ikkunaan, joka samastetaan muslimimaailmaan. Seuraavassa kappaleessa viitataan pahuuden voimien ymmärtämiseen ja transsendenttisen mietiskelyn harjoittamiseen, jotka nimetään lähetystyön esteiksi tai jarruiksi. Mutta miten muslimit ja transsendenttinen mietiskely sopivat yhteen? Eivät mitenkään! Tässä yhteydessä viittaan Nykyajassa 38/2004 olleeseen kirjoitukseen "Kasvaminen Kristuksessa" ja sitä koskevaan kommenttiini (edellä).

Haastattelussa (NA 10/2005) mainitaan: " [Uudessa] opinkohdassa ei sinänsä tule mitään uutta. Me olemme aina uskoneet siinä esitettävän näkemyksemme tavoin. Nyt vain tuomme asian ilmi tavalla, mitä emme ole aiemmin tehneet." Näillä samoilla perusteilla roomalaiskatolinen kirkko perusteli 1854 julistamaansa oppia N. Marian tahrattomasta sikiämisestä tai 1870 julistamaansa oppia paavin erehtymättömyydestä! Teologisesti tarkastellen on kyse uskon talletuksesta.

Väännetäänpä rautalangasta. Jos tämä uusi pahuuden voimia koskeva opinkohta tulee liitettäväksi perusluonteisiin opinkohtiin, pastoreita voidaan velvoittaa julistuksessaan toimimaan sen mukaan. On tunnettua, että uusien opinkohtien kohdalla on valvonta yleensä tiukempaa. Suomessa vain yhden adventistipastorin julistus taitaa tätä nykyä olla linjassa uuden pahuuden voimia koskevan opinkohdan kanssa. Muut pastorit on varmaankin pantava uudelleenkoulutukseen. Raamatun Sanomissa ja Nykyajassa erilaiset kummitusjutut ilmeisesti lisääntyvät lähivuosina jyrkästi. Näillä keinoin varmaankin postmoderni ihminen tavoitetaan! Palautetaanpa mieliin, että Fordin kriisin selvittelyn yhteydessä (noin 1985) pastoreita velvoitettiin mm. Suomessa sitoutumaan pyhäkköoppiin.

Ns. 10/40 -ikkuna on sinänsä kyllä mielenkiintoinen. Tsunami teki tapaninpäivänä 2004 suurta tuhoa tuolla alueella. Lähi-idän öljyvarat ovat tuolla alueella. Useimmat presidentti George W. Bushin nimeämät "pahan akselin" edustajat ja "roistovaltiot" - kumma kyllä - löytyvät samalta alueelta, mukaan lukien Pohjois-Korea. Lähetystieteellinen 10/40 -ikkuna ei kuitenkaan kierrä maapallon ympäri, vaan rajoittuu vanhalle mantereelle: rajana lännessä Senegal ja Portugali sekä idässä Filippiinit ja Japani. Mutta on "unohdettu" koko Väli-Amerikka (jossa on paljon adventisteja) ja puolet USA:stakin aina Valkoista Taloa myöten. Eiköhän ne ole pudotettu pois, koska intiaaneille ja muulle alkuperäisväestölle on jo viety amerikkalaisen vapauden evankeliumi ja samalla tuhottu heidän kulttuurinsa kokonaan? Nyt, kuten tiedämme, amerikkalaista vapauden evankeliumia levitetään Irakissa.

Nykyajassa 38/2004 ollut kirjoitus, vaikka se on sekava ja takkuinen, kertoo riittävän selvää kieltään adventistisen lähetyksen kovenevista arvoista. Enää ei riitä se, että viedään ilosanomaa Jeesuksesta, vaan pitäisi päästä käsiksi myös kulttuurien arvoihin. Ns. vanhat kirkot ovat lähetystyössään tehneet menneisyydessä paljon virheitä, mutta ovat oppineet niistä ja pehmentäneet menetelmiään. Adventistinen lähetys näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. Suomessa ei enää luterilaisen lapsikasteen yhteydessä kysytä kummeilta: "Luovutkos perkeleestä?" Tällainen selvä viittaus eksorkismiin kuului aikoinaan luterilaiseen kastekaavaan, mutta se poistettiin 1963. Mutta joihinkin adventistisiin riitteihin ne saattavat uuden opinkohdan myötä tulla, vaikka perisyntioppia ei tunneta adventismin piirissä.

Kumpaakin kirjoitusta Nykyajassa (38/2004 ja 10/2005) pidän varsin huolestuttavana ajanmerkkinä. Minne menet adventistinen lähetys?

Jatkoa kommentille

Paulsenin haastattelun alkuperäistä versiota on kysytty. Näyttää siltä, että Adventist Reviewn painetut versiot ja internetversiot eivät ole yhteneväisiä. Paulsenin haastattelun alkuperäistä versiota ei löytynyt internetistä. Na 10/2005, s.11 alakulmassa olevat nimimerkit ja nimet saattavat viitata haastattelun skandinaaviseen alkuperään. En myöskään löytänyt NA 38/2004:ssa mainittua Adventist Reviewn kesäkuun 2004 numeroa internetistä. Sen sijaan löytyi 15.4.2004 päivätystä ANN:n uutisesta linkki, jonka takaa löytyi 11-sivuinen kirjoitus:

The Fundamental Beliefs and "Growing in Christ:" Proposal for a New Fundamental Belief

Siinä mainitaan mm.: "The Fundamental Beliefs are a LIVING document, not a creed." (s. 4) Tämän valossa suomalaisen laitoksen nimi "Tunnustuskirjana Pyhä Raamattu" on siis harhaanjohtava ja epäajanmukainen.

Ehdotus uuden perusluonteisen opinkohdan sisällöksi (NA 38/2004, s.7):

"Ristinsä kautta Jeesus voitti pahan voimat. Hän, joka maallisen palvelunsa aikana alisti demonien henget, on murtanut heidän voimansa ja varmistanut heidän lopullisen tuhonsa. Jeesuksen voitto antaa myös meille voiton pahan vallasta, joka edelleen pyrkii hallitsemaan meitä vaeltaessamme Jeesuksen kanssa rauha sydämessämme, iloisina ja varmoina hänen rakkaudestaan. Pahan vallan sijasta Pyhä Henki asuu meissä ja antaa meille voimaa. Olemme antaneet itsemme Jeesukselle, Vapahtajallemme ja Herrallemme. Hän on vapauttanut meidät menneiden tekojen ja entisen elämämme taakasta, johon liittyi pimeyttä, pahojen voimien pelkoa, tietämättömyyttä ja tarkoituksettomuutta. Tässä uudessa Jeesuksen meille antamassa vapaudessa meitä kutsutaan kasvamaan kohti hänen luonteensa kaltaisuutta, kun olemme päivittäin yhteydessä häneen rukouksen kautta ja ravitsemme itseämme hänen sanallaan sekä mietiskelemme sitä ja hänen johdatustaan elämässämme, laulamme hänen ylistystään, kokoonnumme yhteen jumalanpalveluksissa ja osallistumme seurakunnan lähetystehtävään. Kun annamme itsemme rakkauden palveluun niiden hyväksi, jotka ovat ympärillämme ja todistamme hänen pelastusteostaan, hänen jatkuva läsnäolonsa meissä pyhittää jokaisen hetkemme ja tehtävämme." (Raamatunkohdat)(Alleviivaus ja lihavointi K.P:n)

Tässä lisäysehdotuksessa pahuuden voimiin viitataan viidellä toisistaan hieman poikkeavalla ilmauksella. Jonkinlaisia merkityseroja ja vivahteita näihin varmaankin liittyy, mutta en osaa ottaa kantaa siihen. Kolmessa tapauksessa on käytetty määräistä artikkelia mutta kahdessa ei. Heittomerkkien (') välissä suomennos (NA 38/2004):

Lisäävätkö tällaiset ilmaisulliset erot pahuuden voimien ymmärtämistä? Tuskin! Perimmältään kyse taitaa olla pahan voimien ulkoistamisesta, siis sellaisesta tulkinnasta, joka olisi sopusoinnussa Pentagonin ja Valkoisen Talon uskonoppien kanssa.

Pari lausetta oppilauselman alussa tuntuvat jotenkin kummallisilta, koska pahoista hengistä puhutaan kuin ihmisistä: Jeesus "on murskannut heidän voimansa ja varmistanut heidän lopullisen tuhonsa". On muistettava, että pronomini "he" viittaa suomen kielessä aina ihmisiin, sen sijaan englannin sana "they" on merkitykseltään laajempi ja kattaa suomessa sekä "he" että "ne".

Mikähän viesti tähän pronominivalintaan liittyy? Onko kyse käännöskukkasesta tai tietämättömyydestä vai kukaties oire jostain vakavammastakin? Vastustaja on tunnetusti helppo demonisoida, varsinkin jos itseltä ei enää löydy järjellisiä argumentteja.

Lisäysehdotuksen perusteluissa tulee vahvasti esille transsendenttinen mietiskely, mutta siihen ei kuitenkaan itse lisäysehdotuksessa mitenkään viitata. Lisäysehdotuksen perusteluissa transsendenttinen mietiskely määritellään yhteyden etsimiseksi hengellisiin voimiin, jotta yksilö rikastuisi (s. 2). Löysä määritelmä antaa aiheen pariin huomautukseen. Noin määriteltynä transsendenttisessa mietiskelyssä ei pitäisi olla mitään ongelmallista tai vaarallista. Mahtuuhan tuon määritelmän puitteisiin myös kristillinen rukous. Toisaalta uskontotieteen piirissä ilmaisu transsendenttinen mietiskely on omistettu länsimaihin 1970-luvulla tuodulle mietiskelytekniikalle. Kyse olisi siis tuontitavarasta, jota lähetyssaarnaajat eivät kohtaa. Transsendenttista mietiskelyä voidaan perustellusti kritisoida mm. niillä Skepsis ry:n kysymyspakin kysymyksillä, jotka edellä esitin.

Sen sijaan lisäysehdotuksessa on mielenkiintoinen kohta: "Hän [Jeesus] on vapauttanut meidät menneiden tekojen ja entisen elämämme taakasta, johon liittyi pimeyttä, pahojen voimien pelkoa, tietämättömyyttä ja tarkoituksettomuutta." Tässä on selvä viittaus karmaan ja jälleensyntymiseen, joita ei kuitenkaan lisäysehdotuksen perusteluissa mainita. Jotenkin peitetysti, mutta kuitenkin riittävän selvästi tässä tunnustetaan karman lain toimivuus vaikka sitä vastustetaan. Selityksen mukaan tämä muotoilu sisältää vapauden karmasta, syyllisyydentunnosta, tarkoituksettomuudesta ja elämän tyhjyydestä.

Karman laki ja sen kylkiäinen jälleensyntyminen tunnetusti liittyvät hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Näitä kahta vanhaa korkeauskontoa ei kuitenkaan lisäysehdotuksen perusteluissa mainita. Hindulaisuudessa moksa vapauttaa jälleensyntymisen kiertokulusta, buddhalaisuudessa vastaavasti nirvana , kristinuskon adventistisessa tulkinnassa Jeesus siis vapauttaa karmasta ja jälleensyntymästä. Moksa ja nirvana ovat kuitenkin perimmäisiä todellisuuksia, eivät persoonia. Kristityillä lähin vastine voisi olla taivas . Karma ja jälleensyntyminen siis tunnustetaan lisäysehdotuksessa olemassa oleviksi tosiasioiksi, niitä ei pyritäkään mitätöimään tai tekemään tyhjäksi vaan voittamaan. Tämä on varsin ongelmallista. Tähän mennessä adventismin piirissä uskovan ei ole tarvinnut ottaa kantaa karmaan ja jälleensyntymiseen, mutta tästedes näin täytyy tehdä.

Sitä paitsi läntisessä kulttuurissa karma ja jälleensyntyminen ymmärretään toisin kuin hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa. Näissä vanhoissa uskonnoissa jälleensyntymisen kiertokulku edustaa epätyydyttävää tilaa, josta yritetään päästä pois eri keinoilla. Lännessä jälleensyntyminen taas on yhdistynyt kehitysoptimismiin ja edustaa toivottavaa tai tavoiteltavaa tilaa. Niinpä jos kilvoittelu tässä elämässä jää jotenkin kesken, sitä voi jatkaa myöhemmin seuraavassa elämässä.

Lisäysehdotuksen viimeisessä lauseessa korostetaan sitä, että kristillinen elämä on dynaamista eikä edellytä vakituista vetäytymistä maailmasta ja päivittäisistä toimista, niin kuin joissakin intialaisperäisissä uskonnoissa. Niinpä Lutherin mukaan "hurskaus on saavutettavissa myös kattiloiden parissa."

Lisäysehdotuksen perusteluissa ei tehdä minkäänlaista eroa organisoidun (virallisen) uskonnon ja kansanhurskauden välillä, vaan kaikki lyödään samaan nippuun. Samanlainen näköharha vaivasi aikoinaan marxilaista uskonnonkritiikkiä. Se ei osannut tehdä eroa papin, poppamiehen ja ennustajaeukon välillä; saarnat, horoskoopit, mustat kissat ym. kuuluivat kaikki samaan mössöön, ts. ne olivat oopiumia kansalle. Kun länsimaista uskonnollista kenttää tutkitaan, tällaiset jaottelut ovat perustavaa laatua ja itsestään selviä asioita.

On syytä myös palauttaa mieleen, että ns. 10/40 -ikkunassa on kyse ikivanhoista kulttuureista ja yhtä vanhoista uskonnoista, jotka ovat kristinuskoa vanhempia. Näin siitäkin huolimatta, että he ovat meidän mielestämme väärässä. Niinpä sangha, buddhalainen munkkiyhteisö on maailman vanhin yhä pystyssä oleva uskonnollinen instituutio.

Muita ongelmallisia kohtia Paulsenin haastattelussa. Paulsen näyttää myöntävän, että adventistinen identiteetti on erilaista paitsi eri maissa myös eri aikoina (NA 10/2005, s.9) - siis ajan ja paikan funktiona. Jos näin todella on - niin kuin itsekin ajattelen, miksi sitten pitää yrittää pitää kirkkoa kynsin hampain monoliittisena, koska se jarruttaa kehitystä. Miksi esim. pitää torjua täydellinen naispappeus siihen saakka kunnes kaikki hallinnolliset yksiköt ovat siihen kypsyneet? Kun siihen on lopulta kypsytty, ei ehkä enää ole postmodernistisesti ajattelevia adventisteja lainkaan. Pääjohto ja osastot voisivat luovuttaa valtaansa unioneille ja piirikunnille.

Paulsen lupaa, että opinkohtien numeroinnista luovutaan, kun lisäysehdotus on sujautettu sisälle. Jonkinlainen viittausjärjestelmä on kuitenkin tarpeen, niin kuin raamatunteksteissäkin. Koska numerointi lisäisi käytettävyyttä, on mahdollista että 27 tai 28 kohtaa jääkin käytännössä voimaan.

Yhteenvetoa

  1. Artikkelit Nykyajassa (38/2004 ja 10/2005) olivat sekavia ja takkuisia
  2. Hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja islamin keskeisiä opetuksia ei tunneta tai ne on tarkoituksellisesti sotkettu
  3. Lisäysehdotus ja sen perustelut eivät kohtaa toisiaan
  4. Lähetystyön arvot kovenevat
  5. Adventtikirkko "ampuu omaan jalkaansa"
  6. Postmoderni eurooppalainen karkotetaan kirkosta
  7. Aate- ja dogmihistoriallisesti palataan ajassa taaksepäin useita vuosisatoja vaikka pitäisi katsoa tulevaisuuteen
Kauko Puottula
Takaisin aloitussivulle