Johdanto. Tämä sivu koostuu kolmesta lyhyestä kirjoituksesta, jotka on laadittu Urantian suomennoksen ilmestymisen jälkeen. Näistä kaksi ensinmainittua on ilmestynyt Ultrassa, kolmas oli jäänyt pöytälaatikkoon.

Urantia-ilmestyksestä

Kauko Puottula
Ultra 6/1994

Takaisin aloitussivulle

Ultrassa 1/1994 Elvi Salonen kiinnitti huomiota Urantia-kirjassa käytettyyn tapaan siteerata Raamattua: useat lainaukset eivät noudata suomalaista kirkkoraamattua. Hän viittasi neljään esimerkkiin:

Ilm 15:2 s. 539
Hebr 12:22-24 s. 539
Matt 18:10 s. 1241
Luuk 23:43 s. 2009

Tällaiset lukijaa häiritsevät epäjohdonmukaisuudet saattavat johtua vapaista muistinvaraisista lainauksista, mutta saattavat olla myös tarkoituksellisia, jolloin ne voivat auttaa Urantia-kirjan alkuperän selvittämisessä. (Sivuutan kysymykset Urantia-kirjan luotettavuudesta ja suomennoksessa käytetyistä ratkaisuista).

Martin Gardner on osoittanut (kuten Skeptikko 3/1993 kertoi), että Urantia-kirja eräissä kohdin heijastaa adventistista dogmaa. William Sadler ja Wilfred Kellogg sekä heidän vaimonsa olivat entisiä adventisteja. Urantia-kirja käyttää Luuk 23:43 kohdalla adventistien ja jehovantodistajien omaksumaa lukutapaa:

"Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa"

eli kaksoispiste sijoitetaan tänä päivänä jälkeen eikä sen edelle. Käsitys kuoleman jälkeisestä tilasta on pohjana tälle lukutavalle. Sielun katsotaan kuoleman jälkeen nukkuvan, kunnes ruumiin kaava muodostetaan uudestaan - Urantia-kirjan mukaan toisilla planeetoilla - sekä oppi jumalattomien lopullisesta polttamisesta (eikä ikuisesta vaivasta helvetissä).

Jo William Miller (k. 1849) opetti, että Jeesus ja arkkienkeli Mikael ovat identtisiä. Sen ovat omaksuneet myös adventistit ja jehovantodistajat, ehkä siksi että arkkienkeli Mikael on varsin keskeinen Danielin kirjassa, jota Miller ja nämä liikkeet arvostavat. Tämä selittää miksi Urantia-kirja voi vaihtaa Jeesuksen Mikaeliksi Hebr 12:24:ssa. Mikael on Poika-Luoja, joka syntyi lihaan Jeesuksena. Adventistinen teologia ei käsittääkseni ole vaikuttanut muihin Salosen mainitsemiin teksteihin. Niiden takaa on haettava jotain muuta. Henkimaailma voi siis oikaista pyhiä tekstejä myös entisten jäsenryhmien kautta!

Urantia-kirjan 67. paperi kertoo Amadonista, suuresta inhimillisestä sankarista, joka ratkaisevasti auttoi Caligastian (viitannee Caligulaan) kapinan murskaamisessa (s. 754-762). Tapahtumat sijoitetaan maan päälle tuhansia vuosia ennen Aadamia ja Eevaa. George Washington Amadon (k. 1913) oli adventistitoimittaja, joka epäilemättä polveutui jaloista amadonilaisista. Hän oli toinen niistä jotka haastattelivat tri John Harvey Kelloggia tämän harhaoppien johdosta syksyllä 1907, kuukausi ennen tämän erottamista adventtikirkosta.

Jehovantodistajien kirjallisuudessa törmää helposti uskonnoitsijan (religionist) käsitteeseen. Yleensä se on negatiivisesti värittynyt kuten fariseukset Uudessa testamentissa. Sen voi löytää myös vanhemmasta adventistisesta kirjallisuudesta sekä Urantia-kirjasta (s. 1088-1089).

Adventistinen tausta ei suinkaan selitä kaikkea Urantia-kirjasta. Itse asiassa erot ovat suuremmat kuin yhtäläisyydet. Kirjoittajan on täytynyt kuulua Chicagon mystikkojen piiriin sekä olla hyvin perehtynyt uskontojen pyhiin teksteihin, mm. gnostilaisuuteen, juutalaisuuteen, kabbalaan, hindulaiseen kosmologiaan, Egyptin mysteeriuskontoihin sekä teosofiaan. Sadler ja Wilfred Kellogg eivät välttämättä täytä näitä ehtoja. Tunnetuin tämän Chicagon ryhmän edustaja oli William Walker Atkinson (1862-1932), joka toimitti kristilliselle mystiikalle omistettua lehteä sekä kirjoitti useita kirjoja tästä aiheesta, joista tunnetuin on Mystic Christianity. Vertaamalla sitä Urantia-kirjaan voi havaita yllättäviä yhtymäkohtia. Eräitä Atkinsonin teoksia on teosofien toimesta julkaistu suomeksikin.

Urantia-kirja voi siis tuottaa harmaita hiuksia tavanomaisesta poikkeavilla tulkinnoillaan ahkerille Raamatun lukijoille ja kirkkouskoville; mutta se ei jätä rauhaan jälleensyntymiseen uskoviakaan, kun se ei hyväksy jälleensyntymistä ainakaan siinä muodossa kuin sitä on opetettu länsimailla sadan vuoden ajan.

Kauko Puottula

Usko, tieto ja Urantia


Kauko Puottula
Ultra 2/1995

Ari Tahvanainen (=AT) kertoi Ultrassa 10/1994 mitä Urantia-kirja on hänelle ja monille muille merkinnyt. Nämä ovat henkilökohtaisia, uskonvaraisia ja eittämättä arvokkaita asioita, eikä niiden suhteen ole huomauttamista. Mutta omaa uskoa ja kokemuksia on tunnetusti vaikea siirtää toiselle eikä usko ole aina tiedon väärtti.

Uskonnontutkijan kannalta Urantia-kirjan lähdepohjan selvittäminen on mielenkiintoisempaa. Elvi Salosen Ultrassa 1/1994 esittämät huomiot panivat kellon soimaan. Lähdepohjan selvittämisessä ei voida lähteä siitä tai tukeutua siihen, mitä se on vaikuttanut yksittäisiin lukijoihin. Usein uskonnolliset opettajat pyrkivät salaamaan sen, mistä ovat opetuksensa saaneet - ehkäpä lisätäkseen vaikutusvaltaansa.

Se mitä AT kirjoitti Urantian synnystä on vahvasti sanottu. Lähinnä se tuo mieleen Koraanin, jonka muslimit uskovat olevan taivaallisen alkuperäisen kappaleen kopion tai Mormonin kirjan, jonka Joseph Smithin väitetään kääntäneen Uurimin ja Tummimin avulla hieroglyfeistä.

Mutta ilmoituksetkin ovat aikaansa sidottuja. Urantia-kirjan taustalla on - toisin kuin adventisteilla ja jehovantodistajilla - vahva kehitysoptimismi sekä pyrkimys uskonnon, filosofian ja tieteen synteesiin. Tällaiset yritykset - kuten myös Blavatskyn Salainen oppi - ovat kiehtovia ja kunnianhimoisia. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa olivat muotia erilaiset rotuopit. Ne antoivat oikeutusta mm. siirtomaapolitiikalle, orjakaupalle ja muulle riistolle. Perinnöllisyyslakien löytyminen innosti myös rodunjalostamiseen. Hengenviljelyn sarkakaan ei ole kyennyt vapautumaan rotuopeista ja niiden tuhoisista vaikutuksista.

En vihjannut jutussani (Ultra 6/1994) siihen, että Urantia-kirja olisi Troijan puuhevonen, jonka uumenista löytyisi adventisteja tai jehovantodistajia. Mutta ei tarvitse olla kommunisti voidakseen tutkia Leniniä, tai muslimi tutkiakseen Koraania, tai teosofi saadakseen tutkia Blavatskya, eikä urantisti voidakseen tutkia Urantia-kirjaa.

AT torjuu jyrkästi esittämäni ajatuksen, että Urantia-kirjan opetus kuolemanjälkeisestä elämästä olisi samantapainen kuin adventisteilla ja jehovantodistajilla. Mutta AT:n selostus vahvistaa juuri sen mitä kirjoitin näistä yhtäläisyyksistä Ultrassa 6/1994. AT kirjoittaa:

Fyysisen kuoleman jälkeen Taivaalliset Tuomarit päättävät elämään ehdolla olevan sielun kohtalosta. Jos -- päätös on kielteinen -- tuomitsevat superuniversumia hallitsevat Päivien Muinaiset olennon hävitettäväksi. Tapahtuma on silmänräpäyksellinen ja lopullinen. Tästä "toisesta kuolemasta" ei ole nousua eloonjäävien joukkoon. Hävitetty olento on tämän jälkeen kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan.

Sama opetus löytyy Ellen Whiten tutkivaa tuomiota koskevasta opetuksesta, mm. kirjasta Suuri taistelu (alkuteos 1888). Seuraavat otteet ovat v. 1963 painoksesta:

Näin esitettiin profeetalle näyssä [Dan 7:9, 10 lainattu edellä] se suuri ja juhlallinen päivä, jolloin ihmisten luonnetta ja elämää tutkitaan koko maailman tuomarin edessä ja jokaiselle maksetaan "hänen tekojensa mukaan". -- Pyhät enkelit -- ovat palvelijoina ja todistajina tässä suuressa oikeudenkäynnissä. (s. 473). Ne, jotka tuomiolla "katsotaan arvollisiksi", saavat osan vanhurskaiden ylösnousemuksessa. (s. 475). Jokainen niistä, jotka "katsotaan arvollisiksi" elämän ylösnousemukseen, on "autuas ja pyhä". "Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa". Ilm 20:6. Mutta [muiden] -- täytyy vastaanottaa rikoksistaan rangaistus - "synnin palkka". -- He "ovat, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan." Ps 37:10; Obadja 16. (s. 532).

Kapulakielinen ilmaisu Päivien muinaiset ilmeisesti kuuluu osana kaikkein uusimpaan suomalaisille tarkoitettuun ilmoitukseen. Sen taustalla on Danielin kuvaus suurten maailmanvaltojen (petojen) saamasta tuomiosta. Tuomarina toimii Vanhaikäinen tai Ikiaikainen (Dan 7:9, 13, 22), josta englannissa on käytetty muotoa Ancient of Days (KJV, RSV). Vanhaikäisen rinnakkaismuotona mainitaan Korkein (Dan 7:18, 22, 25, 27). White soveltaa tätä tuomiota myös yksilötasolle, kuten Urantia-kirjakin.

Tämä esimerkki osoittaa miten menneiden vuosisatojen uskonnollisen käsitteistön ymmärtämisessä saattaa ilmetä melkoisia vaikeuksia. Sen vuoksi tarvittaisiin perehtymistä eri herätysliikkeiden teologiaan. Toisen esimerkin tarjoaa mansiomaailma, joka perustuu Jeesuksen jäähyväispuheen kohtaan: "Minun isäni kodissa on monta huonetta (asuinsijaa)" (Joh 14:2) (näistä huoneista KJV käyttää ilmaisua mansions) sekä sananlaskuun "Viisaus on rakentanut itselleen talon, seitsenpylväisen rakennuksen" (Snl 9:1).

Kristillisen kirkon kannalta ongelmallisinta Urantia-kirjassa on Jeesuksen luontoa ja sovitustyötä koskeva opetus. Yhdistyikö Jeesuksen persoonassa inkarnoitumisen jälkeen sekä jumalallinen luonto että inhimillinen luonto, jää vähintään epäselväksi. Yhtä hämärän peittoon jää sovittiko Jeesus ristinkuolemallaan ihmiskunnan synnit. Koska jehovantodistajat - ja nähdäkseni myös Urantia-kirja - vastaavat näihin kielteisesti, heitä ei pidetä kristillisinä. Adventistien kanta noudattaa tässä muiden kirkkojen kantaa.

AT:n kirjoituksesta löytyy myös uusia yhtäläisyyksiä. Hän puhuu Mikael-Luokasta. Jehovantodistajien raamatunselityksen eräs erityispiirre on poimia Raamatusta henkilöitä tai sopivia kertomuksia ja tuoda ne tähän päivään erityisinä luokkina.

Jumalat yleensä tarvitsevat ihmisiä sanomansa levittämisessä. Näin lienee asianlaita myös Urantia-kirjan kohdalla. Miksi takakannen päällykseen on painatuksen jälkeen (ainakin minun kappaleessani) painettu leimasimella: Urantia Foundation, 533 Diversey Parkway, Chicago 14, Illinois. Ei kai taivaassa voi osoite unohtua tai muste päästä loppumaan? Se on muuten osoite, jossa William Sadlerin laitokset toimivat ennen vuotta 1955 ja sen jälkeen.

Kauko Puottula

Fundamentalismi ja Urantia

Kauko Puottula

Olen osallistunut Urantia-kirjaa koskevaan keskusteluun tässä lehdessä. En voi ylpeillä sillä miten paljon tai vähän olen itse kirjaa lukenut. En silläkään miten kauan se on hyllyssäni ollut. Toivoakseni olen kuitenkin sen verran perehtynyt eräisiin muihin liikkeisiin, niiden kehittymiseen ja keskeisiin opetuksiin, että voin esittää joitain havaintojani. (Aarne Timonen näytti kirjaa minulle tyttärensä lakkiaisissa 1967, jonkin verran myöhemmin hankin sen).

Miksi lähdepohjan selvittäminen on tärkeää? Se ohjaa keskustelua etsimään sitä mikä kussakin uskonnossa/ maailmankatsomuksessa on ikuista, mikä aikaan sidottua. Näin löydetään se mikä todella on uutta ja olennaista. Miten uusi nousee vanhasta tai miten se juurtuu vanhaan. Uskonnolliset opettajat pyrkivät usein peittämään jälkensä, eivätkä rohkaise etsimään opetuksensa juuria. Niinpä se, mitä kirja itse sanoo alkuperästään tai sen edustajat, ei yksin riitä.

Ne lähtökohdat, jotka AT on esittänyt (Ultra 4/1995), ovat kriittisen tarkastelun kannalta kestämättömiä. AT näkee vain Urantia-kirjan, eikä mitään muuta. Hän näkee Urantia-kirjan omana selittäjänään. Uskonnon tutkimuksen klassikko Max Müller totesi aikoinaan: "Joka tuntee vain yhden uskonnon, ei tunne vielä yhtään." Kun katsoo liian läheltä voi myös sokaistua. Paavalillekin sanottiin: "Suuri oppi hulluttaa sinut." AT:lla on huoli ja pelko siitä, että usko romahtaa, jos uskon kohteeseen liittyviä asioita löytyy aikaisemmista lähteistä. Tällainen pelko on aiheeton.

Kun joidenkin pyhien kirjojen lähdepohjaa on selvitetty, on se aluksi aiheuttanut levottomuutta ja ristiriitoja liikkeen sisällä. Kun Wm E. Coleman jo 1889, Karl af Geijerstam 1897 ja eräät muut tekivät Helena Blavatskya ja hänen tuotantoaan koskevia paljastuksia, herätti se melkoisesti levottomuutta teosofien keskuudessa. (Jonkin verran meillä myös Mikael Niinimäen teos Teosofian juuret 1979.) Kriitikot kiinnittivät huomiota mm. siihen, että Blavatskyn Salainen oppi näytti pääosin olevan kooste muista teoksista, joihin kirja ei kuitenkaan viittaa. Boris de Zirkoffin toimittama Collected writings, joka kattaa Blavatskyn koko tuotannon, sisältää lähdekriittisiä huomautuksia jopa enemmän kuin Coleman, af Geijerstam ym. osasivat vaatia. On hyvä muistaa, että copyright- lait olivat tuolloin löysempiä kuin nykyään.

Samantapaisia vaiheita ovat joutuneet läymään läpi mm. Mormonin kirja ja Ellen Whiten tuotanto. Mutta silti ne ovat kannattajiensa keskuudessa suosittuja ja luettuja. Näin opitaan elämään ikävien ja hankalien tosiasioiden kanssa. Se antaakin aatteelle/liikkeelle uutta potkua ja estää jähmettymistä. Jossain vaiheessa uskonto joutuu kohtaamaan sisältä nousevaa kritiikkiä, joka voi olla yhteydessä leviämisen kanssa. Uusilla käännynnäisillä ei voi olla alkuperäistä kokemusta. Käytettyjen lähteiden analysointi lisääntyy sitä mukaa kuin uskonto tai kultti vanhenee ja institutionalisoituu.

AT:lla on huoli Urantia-kirjan imagon säilymisestä puhtaana. AT:n väkevän julistuksen takana on epäilemättä yhtä raju kokemus: Mitään sellaista ei voi olla olemassa, joka olisi ristiriidassa tuon kokemuksen kanssa. AT torjuu kristillisten fundamentalistien Urantia-kirjaan kohdistamat arvostelut, mutta on itse fundamentalisti suhteessaan Urantia-kirjaan. Kun oman piirin ulkopuolelta löytyy vain vihollisia, ollaan tekemisissä fundamentalismin kanssa. Samaan tapaan kuin fundamentalismi estää Raamatun tai Koraanin sanoman ymmärtämistä, se estää myös Urantia-kirjan ymmärtämistä. Vain fundamentalistinen logiikka kykenee niputtamaan af Grannin ja minut. En ole vastuussa af Grannin väitteistä, eikä hän minun.

Se, että Urantia-kirjasta on monenlaisia juttuja liikkeellä, ei ole yksin kriitikkojen vika. Syy on nimenomaan kirjassa ja säätiön tiedotuspolitiikassa. Uutispimennyksethän juuri synnyttävät huhuja. Urantisteillakaan ei näytä olevan yhteistä näkemystä siitä, oliko kontaktihenkilöä olemassa vai ei. Jos Urantia-kirjan ideologiset juuret olisivat olleet tiedossa, käännöstyökin olisi ollut huomattavasti helpompaa ja tulos sujuvampi ja tarkempi. Sekaannuksiakin olisi sattunut vähemmän.

Keskustelun myötä on tullut esille uusia seikkoja, jotka viittaavat adventismiin. Eräs tällainen voisi myös olla ihmisen vapaan tahdon korostus ja perisyntiopin kiistäminen. Perisyntioppi palautuu Augustinukseen ja se on lännen kirkossa (mm. luterilaisessa) omaksuttu melko yksimielisesti. Mutta Pelagius, Augustinuksen aikalainen, ei hyväksynyt sitä, ei myöskään idän kirkko. Uudella ajalla Jacob Arminius hylkäsi perisyntiopin. Tätä vähemmistölinjaa seurasivat myöhemmin metodistit, adventistit ym. Tämä ajatus sopi erittäin hyvin myös valistuksen aikaan.

Kunnon luterilaisen, joka on mieltynyt siunattuun syntikurjuuteen, lienee vaikea niellä ajatusta, että henkinen kehitys voisi tapahtua ihmisen omien edellytysten varassa. Sen sijaan joissakin amerikkalaisissa suunnissa pyhityksen tähdentäminen sekä pyrkimys täydellisyyteen voivat tarjota tähänkin aineksia.

Jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen on päästy siitä, että ilmoitukset ovat aikaansa sidottuja. Urantia-kirja on siis annettu vain 1000 vuodeksi, mutta kokemus, joka on yksilöön sidottu, on vielä lyhytaikaisempi.

Sellaisten kohtien varaan on helppo rakentaa uutta systeemiä, jotka nykyisessä systeemissä esiintyvät vain harvoin tai vain kerran, esim. Vanhaikäinen, mansiomaailma, Melkisedek. Sellaisia kohtia on helppo täyttää joissa esiintyy aukkoja, kuten Jeesuksen elämässä 12-27 ikävuosien välillä. Niin ikään Jeesuksen elämänvaiheita täydennetään monilla, sinänsä mielenkiintoisilla yksityiskohdilla, esim. tarkoilla päivämäärillä ja kellonajoilla. Miten ne on ymmärrettävä? Ainakin Jeesuksen ylösnousemuksen yhteydessä on annettu tarkkoja aikoja. Eräs kohta kelpaa skeptikoillekin (s. 1680-1681).

Adventistinen ja jehovantodistajien tausta ei suinkaan selitä kaikkea. Esitin muutamia tällaisia kohtia. Pöydälläni on kirje USA:sta, jossa epäillään Urantia-kirjan saaneen vaikutteita Mary Baker Eddyn transsendentaalisesta monismista. Tutkittavaa siis riittää.

Kauko Puottula
Takaisin aloitussivulle