Shut door -ongelma
ja metodologiset periaatteet

Kauko Puottula
Esitelmä 1.9.1985

Takaisin aloitussivulle

Arthur L. White monisteessaan Ellen G. White and the shut door question vuodelta 1971 kiitettävän avoimesti esittelee omat lähtökohtansa tai ennakkoehtonsa (presuppositions) shut door -ongelmaa koskevalle tutkimukselle. Ne ovat:

  1. Milleriläinen liike syntyi Jumalan sallimuksesta;
  2. Ellen White oli oikea profeetta, jonka Jumala oli valinnut sanansaattajakseen;
  3. Ellen White, joka oli vilpitön, pyhittynyt kristitty ja profeetta, ei voinut valehdella, minkä vuoksi hänen lausuntonsa voidaan poikkeuksetta hyväksyä sellaisenaan;
  4. Niiden uskonystävien, jotka kävivät läpi vuoden 1844 kokemuksen, todistus on yhtä lailla tosi ja oikea: (1)

Niin kauan kuin nämä apriorit ohjaavat tutkimusta, shut door -ongelman tieteellinen tutkimus on tosiaan tarpeetonta, jopa mahdotonta. A.L.Whiten kunniaksi on kuitenkin todettava, että hän on avoimesti ilmoittanut omat hermeneuttiset periaatteensa; useat muut eivät ole näin tehneet. Tällaiset lähtökohdat, erityisesti 3 ja 4, ovat pikemminkin johtopäätöksiä kuin ennakkoedellytyksiä. Kun tutkija valitsee tämäntyyppiset lähtökohdat tutkimukselle, hän ei voi vakavassa mielessä tarkastella mitään evidenssiä, joka on ristiriidassa näiden lähtökohtien kanssa, koska lähtökohdat toimivat hermeneuttisina sokaisijoina. (2) Historiallinen tutkimus ei voi tällöin olla avoin. On myös huomattava, että näiden lähtökohtien mukaan vain SDA apologeetit kykenevät löytämään totuuden shut door -ongelmassa; uskomattomilta tai kriitikoilta näin kiistetään mahdollisuus löytää SDA historiaa koskeva historiallinen totuus. (3)

Uriah Smith, eräs varhaisimmista SDA apologeeteista, kirjassaan The visions of Mrs. Ellen G. White vuodelta 1868 pyrki torjumaan useita EGW:n näkyjä ja opetuksia koskevia syytöksiä. Useissa tapauksissa hän ei kyennyt tulkitsemaan EGW:n varhaisia lausuntoja oikeassa kontekstissa, vaan käsitteli niitä tulevaisuuteen viittaavina vielä toteutumattomina apokalyptisina profetioina. Tällä tavoin hän ajatteli voivansa vapauttaa EGW:n syytöksistä, että tämä olisi opettanut armonoven sulkemista 1844. Smithin mukaan EGW:n näyt vievät meidät loppuun minne ne ilmeisesti (evidently) sopivat.

Smith siis joistain EGW:n kiistanalaisista lausunnoista teki epähistoriallisia; mutta toisaalta hän oletti, että salatuiksi väitetyt näyt liittyvät joihinkin erityisiin ja paikallisiin olosuhteisiin, mikä teki niiden julkaisemisen tarpeettomaksi. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa hänen ei tarvitse turvautua epähistorialliseen otteeseen. Tuota puolustusta kirjoittaessaan Smith oli siinä hankalassa tilanteessa, että hänellä ei vielä ollut käytettävissään EGW:n vuosina 1874, 1883 ja 1884 antamia shut dooria koskevia lausuntoja. Tämä seikka lisää Smithin apologian arvoa ja merkitystä.

George Butler Reviewssa 1885 julkaisemassaan artikkelisarjassa Advent Experience pyrki osoittamaan ettei pioneereilla ollut alkuperäistä, vaan pikemminkin modifioitu shut door -käsitys. Hän ei kuitenkaan käsittele joulukuuta 1849 varhaisempia lähteitä, vaikka hän lainaa kahta myöhempää todistajaa, jotka käsittelevät aikaa ennen 1850. Hän on esim. laiminlyönyt A word to the little flock - kirjasen, josta hän oli saanut kopion 1883. (4) Butler myöntää, että apologeeteilla on erityisesti ollut kaksi heikkoutta (ja ne ovat yhä yli 100 vuotta myöhemmin ajankohtaisia):

  1. kaikkia saatavissa olevia lähteitä ei ole riittävän perusteellisesti tutkittu sekä
  2. on ilmennyt pyrkimystä julistaa ennenaikaiset (premature) tuomiot kiistakysymyksistä.

Daniells 1930 ensimmäisenä pohjaa johtopäätöksensä todella alkuperäisiin lähteisiin ilman että tulkitsee niitä myöhempien lausuntojen valossa. Mutta hän tutki vain julkaistuja asiakirjoja, mikä kai oli tuolloin yleinen tapa, eikä kyennyt näkemään EGW:n yksityiskirjeiden täyttä merkitystä. Hänen metodisena periaatteenaan oli erottaa toisistaan EGW:n ilmestykset ja hänen persoonalliset käsityksensä. Metodisesti tämä erottelu on kuitenkin kestämätön, koska

  1. meidän tietomme EGW:n henkilökohtaisista käsityksistä perustuvat hänen näkyjensä teksteihin ja
  2. ei ole ajateltavissa, että EGW aikoi opettaa jotain täysin vastakkaista sille mitä hän henkilökohtaisesti uskoi.

Nichol, joka on yhdyskunnan huomattavimpia apologeetteja, kirjassaan Ellen G. White and her critics vuodelta 1951, seuraa edeltäjiensä viitoittamaa epähistoriallista linjaa. Hän mm. yrittää osoittaa, että EGW:n ilmaukset ovat oikeaoppisia vertaamalla niitä raamatunkohtiin näin riisuen niiltä historiallisen ja kirjallisen kontekstin. Lisäksi hän erotti EGW:n näkyjen opetukset siitä miten hän ne omalla (rajoittuneella) ymmärryksellään ymmärsi (vrt Daniells edellä). Tätä ei kuitenkaan voida pitää kestävänä, koska myös profeetta on ilmeisen rajoittunut älyllisten kykyjensä ja henkisten oivallustensa suhteen. Rajoittuneella ja sen vuoksi väistämättä epätarkalla avoimen ja suljetun oven ymmärtämisellä on kauaskantoisia seuraamuksia sille mitä EGW piti näkyjensä opetuksina.

Lindén kritisoi Nicholia siitä, että tämä heiluu EGW:n shut door -lausuntojen historiallisen ja faktuaalisen tulkinnan sekä sellaisten hypoteettisten konstruktioiden välillä, jotka perustuvat puhtaasti teoreettiseen argumentaatioon "mitä käsite voisi mahdollisesti merkitä tai mitä sen pitäisi merkitä." Nicholin analyysia Lindén pitää harhaisena myös siksi, että ennen tutkimusta tehdyt johtopäätökset ovat selvästi vaikuttaneet varsinaiseen analyysiin. Niin ikään Nichol laiminlyö eräät primaarilähteet, mutta epäkriittisesti hyväksyy EGW:n myöhemmät tulkinnat.

Pöhler on kritisoinut Nicholia siitä, että tämä tekee dokumenteista nousevat hankalat ja epämukavat tulkinnat vaarattomiksi hajottamalla ne pieniksi osasiksi mitkä irrallaan historiallisesta ja kirjallisesta kontekstistaan voidaan saada merkitsemään useaa eri asiaa. Tämän jälkeen Nichol valitsee niistä sen merkityksen, joka tukee hänen näkemyksiään ja luo sirpaleista uuden kuvan, jossa ei enää ole hankalia ja epämukavia elementtejä mukana. Tulkitessaan dokumentteja ja kirjoittaessaan historiaa uudelleen häneltä kuitenkin puuttuu tunne ja oivallus siitä miten historialliset tapahtumat liittyvät yhteen, mikä on välttämätön edellytys vastuulliselle historiankirjoitukselle.

Nichol väittää antavansa "täydellisen kuvauksen kaikista lähteistä", mutta hän laiminlyö yksityisen kirjeenvaihdon noina ratkaisevina varhaisvuosina. Tämän vuoksi Lindén saattoi myöhemmin väittää löytäneensä tähän asti salassa pidettyjä dokumentteja. Esim. EGW:n kirjettä Joseph Batesille 13.7.1847, joka on näytellyt keskeistä osaa viime aikoina käydyssä shut door -keskustelussa, Nichol ei edes mainitse kirjassaan, vaikka omistaa shut door -ongelmalle yli 100 sivua. Kuitenkin sivulla 621 alanootissa hän käyttää mainittua kirjettä EGW:n ensimmäisen näyn ajoitukseen. (5)

Toisaalta Nichol syyttää kriitikoita sanonnan shut door irrottamisesta sen historiallisesta kontekstista. Mutta kun kriitikot ottavat neuvosta vaarin ja korostavat niitä merkittäviä samankaltaisuuksia, joita EGW:llä ja hänen aikalaisillaan oli, Nichol huomauttaakin, että "näiden EGW:n erityislausuntojen todellinen merkitys voidaan paljon varmemmin määrittää vertaamalla kyseisiä lausuntoja muihin hänen (myöhempiin) kirjoituksiinsa kuin muiden aikalaisten kirjoituksiin". Nichol avoimesti myöntää, että hänelle myöhemmät (non-contemporary) lähteet voivat muodostaa lopullisen sanan. Lainattuaan erästä EGW:n myöhempää kommenttia Nichol päättelee: "Tekijä itse sanoo mitä (kiistelty) lause merkitsee. Ja siihen me jätämme asian."

Damsteegt 1977 selvästi tunnustaa primaaristen ja aikalaisten lähteiden ensisijaisuuden, mutta käyttää yllättävän paljon myöhempiä lähteitä, nähtävästi siksi ettei pysty aikalaisten lähteistä käsin osoittamaan todeksi useita olettamuksiaan. Pöhler kritisoi Damsteegtia siitä, että tämä asettaa molemmat lähdelajit epäkriittisesti rinnakkain eikä huomaa niiden välillä olevaa jännitystä. Primaarilähteitä hän käyttää ajoittain selektiivisesti ja tendenssimäisesti valiten niistä tiettyjä elementtejä, jotka tukevat hänen käsityksiään ja ignoroi muut elementit. Tällä tavoin hän antaa epätäsmällisen kuvan Enoch Jacobsista, J.D.Pickansista, O.R.L.Crosierista ja EGW:stä. Damsteegt erottaa toisistaan äärimmäisen ja äärimmäistä lievemmän shut door -näkemyksen, joka ei juurikaan auta ongelman selvittämistä.

Varsin vakavana on pidettävä sitä Pöhlerin huomautusta, jonka mukaan Damsteegt ei tyydyttävällä tavalla kykene liittämään yhteen sellaisia asiaankuuluvia faktoja, joiden merkitystä ei voida irrallisina selvästi nähdä, minkä vuoksi ne pitäisi liittää yhteen jollakin tavoin. Niinpä samaa osakysymystä koskevia viitteitä hän saattaa sijoittaa eri sivuille ja eri nootteihin. Jos ne liitettäisiin yhteen, ne herättäisivät kysymyksiä, joita hän nähtävästi pyrkii välttämään.

Damsteegtkaan ei ole apologeettisista intresseistä täysin vapaa. Hän käsittelee melko ankarasti Batesia ja Arnoldsia, todennäköisesti enemmän kuin he ansaitsivat, mutta on EGW:lle huomattavasti lempeämpi, luultavasti enemmän kuin lähteet sallisivat. Pöhler syyttää Damsteegtia siitä, että tämän apologeettinen suuntautuneisuus saa aikaan sen, että kysymys ahdistuksen ajasta esitetään epätäsmällisesti ja harhaanjohtavasti: Damsteegt panee EGW:n vastustamaan Batesin mielipidettä, jonka Bates oli saanut eräästä EGW:n näystä.

Edellä oleva lyhyt katsaus lienee osoittanut, että SDA apologeeteilla on ollut vakavia metodologisia heikkouksia. Siitä huolimatta mm. Arthur L. Whitea ja F. D. Nicholia pidetään shut door -kysymyksessä auktoriteetteina. Tasapuolisuuden vuoksi olisi vielä luotava katsaus kriitikkojen metodologisiin heikkouksiin, mutta siihen ei tällä kertaa ole aikaa.

Metodologiset periaatteet

Esittelen nyt eräitä metodologisia periaatteita, joita pidän tärkeinä shut door -ongelman selvittelyn kannalta. Osa näistä saattaa tuntua itsestään selvyyksiltä. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin mutkaton ja yksinkertainen, kuten edellä oleva silmäys apologian historiaan on osoittanut. Vaikutteita olen saanut näihin periaatteisiin erityisesti Pöhleriltä, Lindéniltä ja eräistä Spectrumin artikkeleista.

1. On välttämätöntä mennä alkuperäisille lähteille. Kaikki asiaankuuluva (myös epämukava) lähdeaineisto on oltava tutkimuksen ja keskustelun pohjana. Tähän kuuluvat myös yksityiskirjeet, Albany-ryhmän sekä muiden ulkopuolisten ja vastustajien lähteet. (6)

2. Tapahtumaa ajallisesti lähellä oleville samanaikaisille (tai aikalaisten) lähteille on annettava enemmän painoa kuin myöhemmille. Myöhempiä lausuntoja voidaan käyttää vain tukemaan sitä kuvaa, joka on saatu primaarilähteillä. Myöhempiä lähteitä on aina tulkittava primaarilähteiden valossa, ei päinvastoin. (7) Primaarilähteet ovat aina lähempänä tutkimuksen kohteena olevia tapahtumia kuin myöhemmät lähteet, jotka yleensä perustuvat enemmän tai vähemmän epävarmaan muistiin. (8) Lisäksi käsitteiden merkitys voi aikojen kuluessa muuntua, eivätkä ne enää myöhemmin välttämättä merkitse sitä mitä aikaisemmin.(9)

3. Jos primaarilähteisiin perustuva todistusaineisto ei ole vakuuttava tai ei ole sitova tai jos sitä voidaan tulkita usealla eri tavalla, niin asiaa valaisevia myöhempiä lähteitä ei voida laiminlyödä ja ne voivat tällöin osoittautua hyvin merkityksellisiksi. Tällöin ne voivat antaa tukea joillekin primaarilähteisiin nojautuville tulkinnoille, mutta ne eivät saa ottaa primaarilähteen paikkaa. (10)

4. Historiallinen konteksti on aina otettava huomioon. Kukaan ei elä eikä ajattele tyhjiössä. Historiallisena voidaan pitää ainoastaan sellaista tutkimusta, joka kykenee tulkitsemaan dokumentin tai lausunnon sen oikeassa historiallisessa ympäristössä. (11) Näin ei kiistetä eroavuuksien mahdollisuutta mielipiteen muodostuksessa niiden keskuudessa, jotka ovat samalle miljöölle altistettuja (muutenhan ei olisi muutosta ja kehitystä lainkaan), mutta se edellyttää, että dokumenttien merkitys on näytettävä toteen niiden omasta ajasta käsin eikä jonkin toisen ajan tai miljöön perspektiivistä.

5. Yhtä tärkeä kuin historiallinen tilanne on tekstin, lausunnon kirjallinen ympäristö. Tekstiä on tarkasteltava suhteessa tekijän muihin teksteihin suurin piirtein samoilta ajoilta, vaikka niiden väliset erot on myös otettava huomioon. Lähdettä on tulkittava sen kokonaisuuden valossa, johon se kuuluu.

6. Kehäpäätelmien välttämiseksi ei pidä käyttää epätarkoituksenmukaisia ennakko-oletuksia. Esim. sellaisia ennakko-oletuksia, jotka ennalta ratkaisevat jotkut kysymykseen tulevat kohdat, on pidettävä ennakkoluuloina, eikä niitä voida hyväksyä (vrt. A.L.Whiten alussa esittämät lähtökohdat), sillä ne kääntävät historiallisen tutkimuksen uskomusväitteiden kuvaamiseksi ja antavat "historiallista" tukea päätelmille, joita ei ole koskaan kysyttykään. Shut door -ongelman kohdalla on myöhempien lausuntojen luotettavuus, joita EGW ja useat muut ovat esittäneet, keskeinen kohta. Miten voidaan historiallisesti käsitellä sitä ilmeistä yhteensopimattomuutta primaaristen ja myöhempien lähteiden välillä, jos mahdollinen ristiriita on suljettu pois apriori. (12)

Filosofiset ja teologiset käsitteet eivät saa kohtuuttomasti vaikuttaa historialliseen tutkimukseen. Kysymykset seitsemännen kuukauden liikkeen ja EGW:n profeetallisten vaatimusten oikeutuksesta ovat shut door - kysymyksen historiallisen tutkimuksen ulkopuolella. Koska tutkijan niitä koskeva vakaumus ei muuta käsillä olevia faktoja, hänen pitää rakentaa historiallinen konstruktio myöntämättä tai kiistämättä näitä teologisia asemia.

Tämä ei merkitse sitä, että kysymys näiden SDA oppien oikeutuksesta olisi irrelevantti; päinvastoin se on ratkaisevan tärkeää SDA teologian oikealle arvioinnille. Shut door -kysymyksestä (joka on varsinaisesti tekemisissä sen kysymyksen kanssa, mitä todella tapahtui) voidaan ja pitää keskustella tavalla, mikä ei edellytä ennalta lopullista vastausta näihin teologisiin ongelmiin ja siten pakottaisi "uskovat" ja "uskomattomat" (tai apologeetit ja kriitikot) radikaalisti eri leireihin. Tämä näkemys perustuu periaatteelle, että uskonnollista liikettä, jonka näkemykset ovat uskon asioita, on voitava arvioida sen omalta perustaltaan. Sen vuoksi SDA pioneerien shut dooria koskevan opetuksen historiallinen arviointi on suoritettava sen heidän uskonsa pohjalta, että milleriläinen liike ja sen profetian tulkinta olivat todella oikeita.

8. Totuudella on varaa avoimuuteen ja ainoastaan sellainen asenne, joka arvostaa historiallisia faktoja enemmän kuin henkilökohtaista vakaumusta tai seurakunnallista sitoutumista, voi todella johtaa shut door -kysymyksen oikeansuuntaiseen arviointiin.

Kauko Puottula
Takaisin aloitussivulle
Nootit:

1. Arthur L. White, Ellen G. White and the shut door question. s. 4,5.

2. Tässä yhteydessä sopii palauttaa mieleen miten Heikki Räisänen arvioi raamatunselittämisessä käytettyä fundamentalistista metodia. Räisäsen mukaan fundamentalistisella selittäjällä ei ole mitään kurinalaista menetelmää, vaan metodi määräytyy täysin sen mukaan mitä erehtymättömyyden ja virheettömyyden postulaatti kulloinkin vaatii. Fundamentalisti - hänen mukaansa - tulkitsee tekstejä milloin kirjaimellisesti, milloin vähemmän kirjaimellisesti sekä pyrkii harmonisoimaan ristiriidat. Fundamentalismi näin estää tekstien historiallisen ymmärtämisen. - Heikki Räisänen, Miten ymmärrän Raamattua oikein? 1981. s. 78, 79, 117.
"Koska fundamentalismi estää ottamasta todesta sitä mitä Raamatussa todella sanotaan, se muodostaa vakavan esteen Raamatun ymmärtämiselle... Fundamentalismi on erityisen sokea näkemään UT:n sanoman eskatologista pohjavirettä." - Sama s. 117.

3. Tämä kysymys liittyy laajempaan ongelmaan tutkijan vakaumuksen mahdollisesta vaikutuksesta tutkimusaiheen valintaan ja tutkimustuloksiin. Täytyykö tutkijan esim. olla kommunisti voidakseen tutkia Leniniä ja hänen filosofiaansa.

4. Butler kiirehti Early writingsin julkaisemista tukahduttaakseen kriitikkojen syytökset EGW:n varhaisten näkyjen salaamisesta ja väitti samalla uuden painoksen (1882) sisältävän lyhentämättömänä kaikki EGW:n varhaiset näyt. Näinhän ei ollut, mutta Butler ei sitä tiennyt. Hän ei ollut tietoinen A word to the little flock -kirjasen olemassaolosta, mutta kriitikot olivat.

5. Siihen miksi Nichol on laiminlyönyt tämän kirjeen on olemassa lähinnä kaksi mahdollisuutta:

  1. Hän ei koskaan nähnyt tätä kirjettä ja kiireisen tutkimuksensa aikana tutki vain Life sketches (1915) sivun 104 sisältämää valokuvaa kirjeen ensimmäisestä sivusta.
  2. Hän hyväksyi varhaisten apologeettien riittämättömät puolustukset.

Ronald Numbers valottaa tätä kysymystä: "Tiedustelin kerran A.L.Whitelta, miksi hän ja F.D.Nichol olivat ignoroineet EGW:n kirjeen Batesille 13.7. 1847 keskusteltaessa shut doorista teoksessa EGW and her critics. Syy ei ollut tietämättömyys tai sokeus, kuten esität, vaan huoli (concern) siitä, kuten A.L. White sen ilmaisi, että tämä kirje herättäisi enemmän kysymyksiä, kuin antaisi vastauksia. Ainakin he olivat tarkkaavaisia (perceptive), vaikkakaan eivät rehellisiä (honest)." - Adventist Currents, July 1984. p. 59.

6. Lindénin "kunniaksi" on todettava, että hän on käyttänyt EGW:n yksityiskirjeitä ja SDA:n ulkopuolisia lähteitä, mm. Albany- ryhmän.

7. Mm. A. L. White alkaa tarkastella EGW:n suhdetta shut dooriin tämän myöhemmistä lausunnoista käsin edeten sitten varhaisempiin. - A.L.White, EGW and the shut door question. p. 9-13.
Tässä on syytä palauttaa mieleen, että apologeetit ovat syyttäneet kriitikoita siitä, että nämä

  1. kieltävät EGW:ltä oikeuden tulkita varhaisia shut dooria koskevia lausuntojaan,
  2. näkevät EGW:n varhaisimpien ja myöhempien lausuntojen välillä olevan todellista jännitystä.
Apologeettien mielestä EGW itse kiisti tällaisen jännityksen olemassaolon ja väitti vain hyvin lyhyen ajan uskoneensa radikaaliin shut dooriin. Damsteegtin epähistoriallinen ja apologeettis-oikeudellinen tarkastelutapa tulee selvästi esille seuraavassa lausunnossa: "Se missä määrin EGW:n varhaisimpien ja myöhempien lausuntojen välillä on jännitystä, riippuu siitä salliiko tutkija EGW:n tulkita aikaisempia shut dooria käsitteleviä lausuntojaan."

8. Psykologisesti kysymys on retention ongelmasta. Mm. A. L. White on syyttänyt Lindéniä EGW:n myöhempien lausuntojen tutkimisen laiminlyömisestä perustellen syytöstään juridis-eettisillä näkökohdilla. Luonnollisesti EGW:llä, kuten tekijällä yleensä, on oikeus, jopa velvollisuus ja vastuu, valita se mitä kirjassaan esittää ja antaa tarkennuksia tullakseen oikein ymmärretyksi. Lisäksi jokaisella on oikeus tarpeen vaatiessa muuttaa käsityksiään. Historian tutkijaa, erityisesti apologeettisesti suuntautunutta, vaanii tässä kuitenkin anakronismin vaara ja perustajien ansioiksi luetaan liikkeen nykyisten kannattajien ajatukset.

9. Apologeetit Butlerista lähtien ovat voimakkaasti korostaneet käsitteen shut door merkityksen muuntuneen vuosien kuluessa (toisinaan jopa liioitellen); kriitikot yleensä laiminlyöneet. Käsitteen muuntumisen merkitystä korostettaessa on syytä myös selvittää milloin, miksi ja miten se muuntui. Parusian viivästyminen on varmasti yksi tärkeä tekijä.

10. Tämä kolmas periaate on jonkin verran kyseenalainen, mutta ymmärrettävä yhdyskunnan kirjoittajan kannalta. Itse asiassa apologeettisesti suuntautuneella tutkijalla on vaara turvautua liian hanakasti tähän, mikäli primaariaineisto näyttää johtavan epämukaviin tulkintoihin ja päätelmiin.

11. Tässä kritisoidaan Uriah Smithistä alkanutta epähistoriallista tarkastelutapaa, jossa EGW:n näkyjä tarkastellaan vielä toteutumattomina tulevaisuuteen viittaavina profetioina.

12. Vrt noottia 7 edellä.