Uuden paavin haasteet

Kauko Puottula
Alustus Piikkiössä 5.5.2005

Takaisin aloitussivulle

Vatikaani on hallitusmuodoltaan yksinvaltainen monarkia, niin kuin Taivasten valtakunta. Paavi on valtion päämies. Hän on pappiskuningas, jonka valta ei periydy. Paavilla on lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta. Valtio omistaa kaiken, minkäänlaisia kansanedustuselimiä ei ole eikä ammattiyhdistystoimintaa sallita.

Paavin apuna Vatikaanin hallinnossa toimii kuuria. Se jakaantuu kongregaatioihin, neuvostoihin, oikeusistuimiin sekä lukuisiin komissioihin ja komiteoihin. Kongregaatiot ovat tavallaan Vatikaanin ministeriöitä. Niitä on 9.

Peter Drucker, jota on pidetty organisaatiotutkimuksen guruna, luokitteli 1980-luvulla (?) Vatikaanin yhdeksi maailman historian tehokkaimmin järjestetyistä organisaatioista. Samalle tasolle ylsivät vain General Motors ja Preussin armeija. Stalin aikoinaan epäili Vatikaanin tehokkuutta: Montako divisioonaa paavilla mahtaa olla?

Vatikaanin tehokas rakenne peittää näkyvistä myös aimo määrän teatraalisuutta ja byrokraattista puuhastelua. Muilla uskonnoilla ei ole vastaavaa ylivertaista johtajaa.

******

Uusi paavi ei välttämättä muuta mitään. Koska paavi on julistettu erehtymättömäksi, seuraajan on hyvin vaikea asettua edeltäjäänsä vastaan. (Tästä ehkä poikkeuksena mainittakoon, että Benedictus XVI tuomitsee Harry Potterin, vaikka Johannes Paavali II sen hyväksyi). Siinä kun aikaisemmat paavit olivat kannanotoissaan epäselvempiä ja jättivät seuraajilleen tulkintamahdollisuuksia, Johannes Paavali II löi lukkoon kirkon kantoja ja sitoi kiertokirjeissään seuraajiensa kädet monissa eettisissä kysymyksissä (naispappeus, pappien selibaatti, avioero, ehkäisy).

Benedictus XVI takaa teologisen jatkuvuuden. Katolinen kirkko jatkaa vanhoillisella linjalla. Kardinaalina Ratzinger vastusti islamilaisen Turkin EU-jäsenyydettä. Hän puolustaa Euroopan kristillisiä arvoja, mutta paavina tuskin ottaa yhtä näkyvää poliittista roolia kuin edeltäjänsä. Tulevaisuuden ennustaminen hankalaa. Kardinaalina Joseph Ratzinger ajoi kovaa, puhdasoppista linjaa. Katolisella kirkolla on vaikeita haasteita kosolti Benedictus XVI:n kaudella:

1. Kannanotto ristiriitaan, joka vallitsee kirkon tiukan eettisen ja moraalisen opetuksen sekä yleisen mielipiteen välillä. Kuuluisia ovat Johannes Paavali II antamat lausunnot avioliiton elinikäisyydestä, ehkäisyvälineiden kieltämisestä perhesuunnittelussa tai abortista. Kehittyneissä teollisuusmaissa katoliset eivät paljoa piittaa sukupuoli- ja aborttiopeista. Joskus vedotaan siihen, että rippi-instituutio sallii tietyn diskrepanssin ihanteiden ja todellisuuden välillä, mutta jossakin kuitenkin tulee raja vastaan. Sen sijaan köyhissä maissa tilanne on toinen: väestön kasvu ja köyhyys kulkevat käsi kädessä. Kondomikielto vaikeuttaa aidsin ja hivin vastaista taistelua. Monet katoliset reformistit pitävät kirkon aids- ja hiv-kantaa rikollisena välinpitämättömyytenä.

Varsin mielenkiintoista on todeta, että kun paavi Johannes Paavali II valittiin vuonna 1978 syntyvyys Etelä-Euroopassa oli suurempi kuin pohjoisen protestanttisissa maissa. Nyt tilanne on toisin päin. Seksuaali- ja perhekysymyksissä Euroopan katoliset siis elävät toisin kuin kirkko opettaa. Tosiasiallisen elämän ja Vatikaanin oppien välille on avautunut ammottava kuilu.

Yksilöeettisissä kysymyksissä Johannes Paavali II oli konservatiivi, jopa kirkon kehityksen jarru. Ehkä uusi paavi ei ota yhtä aktiivisesti kantaa näihin kuin Johannes Paavali II. Tällöin muutos voisi tapahtua pitemmällä tähtäimellä.

2. Kirkon piirissä esiintyneet pedofiliatapaukset, jotka ovat heikentäneet kirkon uskottavuutta. Kirkon traditiossa piispan ja papin onnistuminen kristillisessä elämässä ei ole ehto kristillisen etiikan oikeutukselle. Kirkon työntekijät voivat langeta, mutta kirkon sanoma ei siitä muutu. Tuskin etiikan ja moraalin opetus muuttuu ratkaisevasti Benedictus XVI aikana.

Tiedonantaja otsikoi 3. pääkirjoituksensa numerossa 16/2005 Arkkikonservatiivinen paavi ja kirjoitti mm.: "Kiusallisin salaisuus näyttää löytyvän lähimenneisyydestä. Ratzinger allekirjoitti Vatikaanin toukokuussa 2001 katolisille piispoille lähettämän kirjeen, jossa korostettiin, että Vatikaanin vuonna 1962 antamat määräykset kirkon piirissä harjoitettavan lasten seksuaalisen hyväksikäytön pitämisestä ehdottomasti salassa olivat edelleen voimassa. (ES)

3. Pappien naimattomuusvaatimuksesta luopuminen on mahdollisten uudistusten kärjessä, koska pappispula johtaa kasvaviin ongelmiin. Pedofiilirikokset ovat murentaneet luonnottoman järjestelmän kivijalkaa. Esim. Saksassa on kaikkiaan 13000 katolista seurakuntaa, mutta niistä vain 9000:ssa on pappi. Kirkko menettää vuodessa noin 120000 26 miljoonasta jäsenestään (noin 0,5%). Muutos tässä on mahdollinen, koska kyse ei ole teologiasta vaan kirkkojärjestykseen liittyvästä traditiosta joka periytyy keskiajalta. Sen sijaan itäisessä kristillisyydessä papit ovat aina voineet olla naimisissa, myös paavinuskoisille.

Kirkon kielteinen kanta syntyvyyden säännöstelyyn ja homoseksualismiin hiertää. Naispappeus ja abortti koskevat niin perustavia osia kirkon opetuksesta, ettei niissä uskota uudistuksiin.

Ehkäisy, abortti, eutanasia, homoliitot, pappien selibaatti, naispappeus ovat kaikki irrallisia kysymyksiä. Niitä ei voi ratkaista pakettina. Sama kanta aborttiin, eutanasiaan ja homoliittoihin säilyy. Mutta miten ehkäisy, pappien avioliitot ja naispappeus? jotka ovat monille protestanteille itsestään selvyyksiä.

4. Ekumenian ja uskontojen välinen teologia. Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta laadittiin yhdessä luterilaisten kanssa 1990-luvun lopulla. 1500-luvulla lausutut oppituomiot eivät julistuksen mukaan enää osu kohteisiinsa. Mutta paavi on yhä suurin este ekumenialle. Benedictus XVI ensimmäisessä messussaan ja virkaanasettamispuheessaan kuitenkin alleviivasi ekumenian merkitystä. Uuden paavin mielestä muista uskonnoista ei ole jatkumoa kristinuskoon, ehkä myös tällä perusteella vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä.

Vaikka Johannes Paavalia pidetään ekumenian edistäjänä hän myös heikensi sitä. Vatikaani korotti 2002 hiippakuntiensa asemaa Venäjällä. Katoliset palauttivat omasta mielestään tilanteen siihen, joka vallitsi ennen vallankumousta 1917. Ortodoksien mielestä: katoliset käännyttävät ortodokseja.

5. Kirkon kannatuksen painopistealue muuttumassa. Kolmannessa maailmassa katolisten määrä on nousussa; Euroopassa, sen perinteisellä kannatusalueella, vähenemässä. Euroopassa kirkosta vieraantuminen ja maallistuminen on valtavirtaus. Kun vanhoillinen suuntaus on vallassa, kristityssä maailmassa vähäosaiset muodostavat menettävän osapuolen. Kaikista katolisista (1.1 mrd) asuu Euroopassa 27%, Latinalaisessa Amerikassa 43%, Afrikassa 11%, Aasiassa 10%, Pohjois-Amerikassa 7%. Benedictus XVI saattaa jäädäkin viimeiseksi eurooppalaiseksi paaviksi.

Latinalaisessa Amerikassa kirkko menettää jalansijaa, koska Vatikaani vastustaa tiukasti vapautuksen teologiaa, joka tähdentää köyhyyden voittamista ja sosiaalista yhdenvertaisuutta enemmän kuin puhdasoppisuutta. Johannes Paavali II näki vapautuksen teologiassa saman kommunismin, jonka piirissä hän oli elänyt Itä-Euroopassa.

6. EU:n uskonnoista vapaa arvomaailma muodostaa erään ongelman. Kun kylmät taloudelliset intressit ohjaavat kehitystä Euroopassa, kirkolle löytyisi tehtävää heikkojen puolestapuhujana. Jos kirkko pystyy vastaamaan tähän haasteeseen, sen kannatus voi jopa nousta.

7. Mikä voisi olla maallikoiden päätösvalta kirkossa? Tarve lisätä maallikoiden vastuuta kirkon päätöksissä on ilmeinen. Perinteisesti katolinen kirkko on hyvin pappisvaltainen instituutio. Tuomas Akvinolaisen kirjoituksista tosin ilmenee, että traditiosta löytyy tukea myös maallikoiden osallistumiselle päätöksentekoon.

Johannes Paavali II kuitenkin keskitti valtaa Vatikaaniin ja sen iäkkäille kardinaaleille. Johannes Paavali II voitti kommunismin, mutta maailmaa matkatessa kotirintama jäi rempalleen. Autoritaarinen johtaminen vei seurakunnilta päätäntävallan. Toista samanlaista paavia katolinen kirkko tuskin kestäisi.

8. Oppiin kohdistuvia muutospaineita. Johannes Paavali II nosti N. Marian kristillisen teologian keskiöön. Benedictus XVI lienee tässä toisilla linjoilla. Protestanteille Marian palvontaa korostava teologia olisi mörkö.

(Valitettavasti loppulause puuttuu)

Kauko Puottula
Takaisin aloitussivulle