Vaiettu vuosi 1918

Kauko Puottula


Päivitetty 27.3.2008
Takaisin aloitussivulle

Ohessa muutama mielipidekirjoitus, jotka on julkaistu Turun Sanomissa sekä Lauttakylä-lehdessä. Ensimmäiseen antoi aiheen dosentti Mikko Uolan kirjoitus Turun Sanomissa 6.6.2002. Toiseen vastaavasti tietokirjailija Tauno Tukkisen tutkimukset kadonneista 1918, joita esiteltiin Turun Sanomissa. Näitä juttuja seuraa luettelo lähes 50:stä Huittisissa kadonneesta, jotka on julistettu kuolleeksi pääasiassa 1930-luvun lopulla. Neljäs juttu liittyy teokseen Paha maisema (toim. Pekka Elomaa ja Jouni Kemppainen. 2008), sen Huittista käsittelevään lukuun. Mainittu teos esiteltiin Lauttakylä-lehdessä 7.2.2008.


Otsikot

  1. Pyhää sotaa 1918.
  2. Punaisia myös katosi
  3. Kuolleiksi julistettuja Huittisissa
  4. Pyhää sotaa ja pahoja maisemia

Pyhää sotaa 1918

Turun Sanomat 29.7.2002
Mielipiteet

Otsikoihin

Vuonna 1918 käydystä sodasta on käytetty useita eri nimityksiä hieman ihmisen iästä ja poliittisesta katsomuksesta riippuen, esim. vapaussota, kansalaissota, sisällissota, punakapina, luokkasota jne.

Kun olen arkistolähteiden avulla selvittänyt isoisäni edesottamuksia ja kohtaloa 1918, on noussut esille ajatus, että mainittu sota näyttää sisältäneen myös ns. pyhän sodan aineksia, erityisesti sen loppuselvittelyissä.

Punaiset valloittivat Huittisten pitäjän 4.2. ja täydellisen vallanoton tielle he lähtivät 17.2. Isoisä valittiin 18.2. erääseen talonhoitokomiteaan ja 2.3. elintarvetarkastajaksi. Mutta punakaartin palkkauslistalla ja varustelistalla hänen nimeään ei esiinny. Jo syksyllä 1917 hänet oli valittu takseerauslautakuntaan.

Isoisä kieltämättä oli jonkun sortin sosialisti. Selvää on sekin, että hän hyväksyi punaisen hallinnon ottamalla em. tehtävät vastaan. Aseellisesta puolesta hän pysyi loitolla ja keskittyi siviilitehtäviin.

Punainen hallinto romahti kuitenkin varsin pian ja 20.4. valkoiset valtasivat Huittisten pitäjän. Seuraavana päivänä suoritettiin yleinen kotitarkastus, jolloin isoisä monien muiden tavoin pidätettiin.

Kenttäoikeus tuomitsi isoisän kuolemaan ja se pantiin täytäntöön 23.4. hiekkakuopassa, kolme kilometriä keskustasta. Saman kohtalon koki samalla kertaa kaksi muuta. Vaikka valtiovalta oli asettanut rintamaoikeuden ja se oli jo järjestäytynyt, tämä asia hoidettiin nopeasti kenttäoikeudessa. Kenttäoikeuksien tapaisia instituutioita ei pitänyt olla olemassa, koska ne oli kielletty ylipäällikön kiertokirjeessä 25.2.1918.

Mielenkiintoista on se, että kenttäoikeuden puheenjohtaja oli papillista sukua ja piti kortteeria pappilassa. Leski (isoäiti) kirjoittaa vuosi näiden tapahtumien jälkeen miten hän ennen teloitusta sai tavata miehensä ja miten kenttäoikeuden puheenjohtaja "tuli ovessa vastaan täynnä pyhää innostusta, pauhas ja nuhteli ankarasti vahteja..." Eräs näistä vahdeista muistelee lähes 50 vuotta myöhemmin: "Mikä ikävin ilmiö kun veretään uskonto mukaan näin rikollisten tekojen suojaksi."

Eräs teloitusryhmään kuuluneista kirjoittaa heinäkuussa 1918 paikallisessa lehdessä, että vapaustaistelu oli jo loppuun suoritettu ja "punikit saaneet Jumalan tuomion."

Siitä, mitä Jumalan tuomiolla tarkoitetaan uskonnollispoliittisessa retoriikassa, antaa varsin hyvän kuvan kirkkoherra V. Malmivaara 12 vuotta myöhemmin puheessaan talonpoikaismarssijoille 7.7.1930: "Jumala tuomitsee nyt tästä maasta pimeyden kätköihin maanpetoksellisen ja kaiken pyhää pilkkaavan kommunismin... Tästä Jumalan tuomiosta, jonka kautta hän tekee laupeutta meille ja meidän lapsillemme, iloitaan tuhansissa kodeissa yli Suomen."

Martti Lutherin talonpoikaiskapinaa (1524-1525) koskevat kannanotot ja Joosuan kirja saattoivat olla erityisenä hartauslukemistona ja syventävän tarkastelun kohteena keväällä 1918. Ehkä myös rodunjalostukselliset näkökohdat ohjasivat toimia silloin? Kyseessä oli kuitenkin suuri kansallinen onnettomuus.

Kauko Puottula


Punaisia myös katosi

Turun Sanomat 10.3.2004. s. 21.
Mielipiteet

Otsikoihin

Turun Sanomat kertoi 7.3. ja 8.3. tietokirjailija Tauno Tukkisen tutkimuksista, joiden mukaan punaisten uhrien lukumäärä kansalaissodassa 1918 on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin mitä Sotasurmat-projekti on tuonut esille. Tukkinen voi hyvinkin olla oikeassa. Perustelen tätä esimerkillä, johon törmäsin pari vuotta sitten.

Huittisten ym. kuntain kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja tutkiessani törmäsin tapaukseen, jossa kyseinen oikeus oli vuonna 1937 julistanut kuolleeksi 19 Huittisissa kirjoilla ollutta ihmistä. Heidät oli varustettu merkinnällä "kadonnut 1918". Näistä kadonneista 10 nimeä löytyi Sotasurmat-projektin sivulta, mutta muita yhdeksää ei. Kirjoitin tästä Sotasurmat-projektille 11.3.2002, mutta puuttuvia nimiä ei ole sivulle ilmestynyt.

Lyhyt kuvaus tästä kadonneiden joukosta havainnollistaa asiaa. Jos nämä 19 kadonnutta kuolivat 1918, heidän keski-ikänsä olisi ollut 28 (mediaani 25), nuorimmat 18 ja vanhin 55. Näistä oli miehiä 18 ja naisia 1. Pappi oli merkinnyt kaksi miestä äpäriksi. Heistä 16 oli merkitty työmiehiksi, 2 tilallisen pojiksi ja 1 tilallisen tyttäreksi. Näistä 19 kadonneesta perheellisiä oli seitsemän, joista kuudella oli lapsia. He jättivät jälkeensä punaorpoja yhteensä 25, joista oli alaikäisiä 19. Luvut kertovat selvää kieltään inhimillisestä tuskasta ja kärsimyksestä. Punakaartin palkkauslista tunsi 19 kadonneesta yhdeksän eli he ainakin kuuluivat punakaartiin.

Hanke kadonneiden julistamisesta kuolleeksi on ilmeisesti lähtenyt liikkeelle kyläläisten toimesta. Asiamieheksi oli valittu lautamies, jota punaiset kohtelivat kaltoin 1918. Lautamies oli hankkinut omaisilta suostumuksen, mennyt paperien kanssa kirkkoherran puheille. Kirkkoherra oli kirjoittanut kirjeen maaherralle ja maaherra antanut lähetteen kihlakunnanoikeudelle. Asiaa oli puitu käräjillä pari kertaa ja ilmoiteltu Virallisessa lehdessä. Nimismies toimi syyttäjänä! Kadonneiden kuolinpäiväksi kihlakunnanoikeus määräsi 1.1.1922.

Vuoden 1918 tapahtumista oli siis kulunut jo 19 vuotta. Huittisten sotasurmien määrää yhdeksän kadonneen lisääminen kasvattaisi 4,5 prosenttia.

Vastaavanlaisia oikeusprosesseja on hyvin todennäköisesti käyty muuallakin. Tuomiokirjojen ohella kannattaa katsoa myös Virallista lehteä ja maaherran kirjeenvaihtoa.

Kauko Puottula
Takaisin aloitussivulle

Kuolleiksi julistettuja Huittisissa

Otsikoihin

Kun kansalaissodasta oli kulunut lähes 20 vuotta, Huittisissa heräsi hanke ryhtyä julistamaan kuolleeksi niitä, jotka vuonna 1918 käydyn kansalaissodan melskeissä katosivat. Nämä kadonneet voidaan sijoittaa punaisten puolelle. Kun kadonnut henkilö julistetaan kuolleeksi, hänen mahdollisesti solmimansa avioliitto purkautuu sekä syntyy velvollisuus toimittaa perunkirjoitus, joka vuorostaan mahdollistaa perinnönjaon suorittamisen. Näin ollen on ilmeistä, että lykkäämällä kadonneitten julistamista kuolleiksi, on punaleskien ja punaorpojen elämää haluttu samalla vaikeuttaa.

Vuonna 2002 törmäsin sattumalta tapaukseen, jossa Huittisten ym. kuntain kihlakunnanoikeus oli 1937 julistanut kuolleeksi kerralla 19 henkilöä, jotka olivat kadonneet vuonna 1918 (Taulukko 1). Helmikuussa 2008 tietokirjailija, lehtori Tauno Tukkinen ilmoitti minulle, että vuonna 1918 kadonneita on Huittisten ym. kuntain kihlakunnanoikeudessa julistettu kuolleiksi suuria määriä myös vuonna 1939 (Taulukko 2) sekä yksittäisiä tapauksia vuosina 1925-1928 sekä 1976 (Taulukko 3). Tukkiselta sain nimilistan, lisätietoja olen hakenut kihlakunnanoikeuden päätöksistä.

Huittisten kihlakunnanoikeus julisti 20 kadonnutta kuolleeksi vuonna 1939. Näistä vuonna 1918 katosi 15, ensimmäisessä maailmansodassa 3, Aunuksen retkellä 1 ja jo 1890-luvulla 1. Tutkija Tuomas Hoppu Tampereen yliopistosta on vahvistanut, että huittislaisia kuoli 1. maailmansodassa kolme ja antoi heistä lisätietoja. Koska näillä tapauksilla on myös paikallishistoriallista merkitystä, ovat ne oheisessa taulukossa mukana (Taulukko 2).

Taulukko 1: Huittisissa 1937 kuolleeksi julistetut
Sukunimi Etunimet Ammatti Kylä ja talo Syntymäaika Puna-
kaartin
palkkaus
Sotasurmat
-sivulla
13.3.2004
Omaiset
Tuominen Frans Henrik Til.pka Hannula, Ala-Hannula 19.01.1893 Kyllä Kyllä Ä+veljet
Tuominen Vihtori Villiam Til.pka Hannula, Ala-Hannula 13.10.1897
Kyllä Ä+veljet
Kulmala Kalle Emil Työmies Huhkola 07.08.1881
Kyllä V+lapset
Tamminen Juho Kustaa Työmies H:nen, Risti-Rautio 06.01.1872
Kyllä V+lapset
Salonen Ville Jalmari Työmies H:nen, Ookila 26.05.1893 Kyllä Kyllä V+lapset
Heinonen Niilo Juho Työmies H:nen, Heinerkkilä 05.08.1885 Kyllä Ei Ä+veljiä
Tekkala Erkki Työmies H:nen, Yhteinenmaa 06.05.1896 Kyllä Kyllä Ä+veljiä
Mäki Frans Juho Työmies H:nen, Yhteinenmaa 05.08.1863
Kyllä V+lapset
Virtanen Juho Henrik Työmies H:nen, Kaharila, Kyssä 25.12.1893
Ei Sisar+veljiä
Tamminen Frans Heikki Työmies Leppäkoski, Kraatarla 07.12.1884 Kyllä Kyllä Vaimo
Jaakola Oskar Erik Työmies Loima, Yli-Jaakola 22.05.1890
Ei Veljet
Huhtala Fanny Maria Til.tytär Loima/Mommola, Kirra 01.07.1898
Kyllä I+sisarukset
Nanhinen Lauri Vilhelm Työmies Mommola, Härkälä 24.05.1888
Ei Äiti
Langenoja Fredrik Aleksis Työmies Nanhia, Torpo 09.07.1891
Ei V+pka
Kuusisto Lauri Henrik Työmies Raijala, Vanha-Laurila 08.08.1900 Kyllä Ei Vanhemmat
Reunanen Kalle Artturi Työmies Sampu, Noppari 21.09.1891
Ei V+lapset
Jalonen Toivo Kustaa Työmies Sampu, Vähä-Käki 06.06.1896 Kyllä Kyllä Ä+sisarukset
Kuusinen Kauko Johannes Työmies Sampu, Erkkilä 14.07.1900 Kyllä Ei Äiti
Reunanen Kustaa Feliks Työmies Uola, Uusi-Uola 14.01.1898 Kyllä Ei Isä
Lähde: Huittisten ym. kuntain kihlakunnanoikeuden päätökset §117/13.4.1937, §17/19.10.1937

Yhteenvedonomaisesti taulukoidaan vielä ristiin punakaartin jäsenyyden ja sotasurmat-sivuilla esiintymisen mukaan:

						Punakaartissa 
						Kyllä	Ei		Yhteensä
					_________________________
				Kyllä	|	5	 4+1	|	10
Sotasurmat-sivuilla 		Ei	|	4	 5	|	 9
					_________________________
				Yhteensä|	9	10	|	19
	

Näitä 19 edellä mainittua ihmistä tai heidän ruumistaan ei siis ole löytynyt. Kunkin katoamiseen liittyy varmaan oma tragediansa, mutta ne eivät ole säilyneet jälkipolville.

Niinpä edellä mainituista Salonen vapauduttuaan vankileiriltä tai kärsittyään tuomionsa ilmoitti kotiinsa, että saapuu junalla tiettynä päivänä. Hän ilmoitti jäävänsä pois Risten asemalla Kokemäellä ja kävelevänsä metsäpolkuja pitkin kotiinsa Kankareenmäelle Huittisiin. Hän jäi todistettavasti pois junasta Risten asemalla, mutta hän ei koskaan saapunut kotiinsa. Myöhemmin (muistitiedon mukaan ehkä 1930-luvulla) Ronkansuosta Kokemäen puolelta löytyi eräänä keväänä luuranko. Löytöpaikka oli noin 100 metriä sivussa siitä polusta, jota Salonen todennäköisesti kulki. Uupuiko heikkokuntoinen Salonen matkan rasituksesta vai surmasiko joku hänet? Vai kuuluiko luuranko jollekin muulle ihmiselle?


Taulukko 2: Huittisissa 1939 kuolleeksi julistetut
Sukunimi Etunimet Ammatti Kylä ja talo Syntymäaika Puna-
kaartin
palkkaus
Sotasurmat
-sivulla
13.3.2008
Omaiset Kadonnut
Järvinen Evert Työm. Hannula, Ala-Hannula 2.8.1870 0 0 -- 1896?*
Girs Frans Verner Työm. Huittistenkylä, Heinerkkilä 7.2.1887 0 Virheellisesti merkitty -- maailman- sodassa*
Koskinen Vihtori Lambert Työm. Ala-Matikkala 15.11.1888 0 0 Veljiä 1914 Venäjällä*
Vienonen Otto Artturi Työm. Naatula, Yli-Naatula 4.1.1896 0 0 Veli 1914*
Ranta Yrjö Patrik Työm. Nanhia, Ailu 16.4.1901 0 0 Sisarukset 10.7.1919*
Vaala Vihtori Anshelm Työm. Hannula, Yli-Hannula 30.7.1894 Kyllä Kyllä Veli ja sisar 1918
Laineenoja Kaarle Ferdinand Työm. Hirvelä, Vahela 27.12.1899 Kyllä Ei Sisar ja veljiä 1918
Vuori (Ahlsten) Vihtori Työm. Huittistenkylä, Vanha-Rautio 15.2.1872 Ei --- 1918
Leino Kaarle Vihtori Työm. Huittistenkylä, Rekola, 28.2.1877 Kyllä Kyllä -- 1918
Hilander Iisak Työm. Huittistenkylä, Jäppilä 25.10.1886 Kyllä Veli 1918
Kuula Hilda Sofia Työl. Huittistenkylä, Vingo 6.12.1890 Ei 1918
Koskela Oskar Johannes Läkki- seppä Huittistenkylä, Yhteinenmaa 16.7.1894 Ei 1918
Laitinen Kalle Oskari Työm. Kirkonkylä, Karppi 24.2.1874 Ei 1918
Palonen Vilho Ferdinand Työm Leppäkoski, Nikkilä 4.11.1881 Ei Veli: Frans 1918
Savela Kalle Vilho Työm. Loima, Uusi-Perttula 20.6.1889 Ei 1918
Lagerbom Hemmi Johannes Työm Nanhia, Ala-Juusela 18.5.1890 Kyllä V+2 lasta 1918
Salminen Svante Aleksander Työm Raijala, Vanha-Laurila 2.5.1886 Kyllä Kyllä -- 1918
Mäkelä Kalle Villiam Työm. Raskala, Raska 23.7.1895 Ei 1918
Elovaara Sem August Työm. Sampu, Maantie-Laurila 2.2.1891 Kyllä Sisar 1918
Laakso Frans Oskar Työm. Sampu, Kylly 1.1.1898 Kyllä Kyllä 1918

Lähde: Huittisten ym. kuntain kihlakunnanoikeuden päätös §89/4.4.1939 ja §13/23.10.1939

Lisätietoja:

Taulukko 3: Yksittäisiä kuolleiksi julistamisia Huittisissa
Sukunimi Etunimet Kylä ja talo Syntymäaika Puna-
kaartin
palkkaus
Sotasurmat
-sivulla
13.3.2008
Omaiset Kadonnut
Huittisten ym. kuntain kihlakunnan oikeuden päätös 4.4.1925 ja 30.4.1926:
Lind Kalle Urho Raijala 7.10.1894 Kyllä 1918
Huittisten ym. kuntain kihlakunnan oikeuden päätös 205/28.11.1927 ja §12/23.11.1928:
Laaksonen Martti Jalmari Huittistenkylä 10.11.1902 Kyllä Ei Äiti 1918
Huittisten ym. kuntain kihlakunnan oikeuden päätös 15.3.1976 ja xx.xx.1976:
Mäntylä August Yrjö Huittinen 22.4.1892 Kyllä Ei 1918

Taulukko 4: Kuolleiksi julistettuja keikyäläisiä, joita ei ole Sotasurmat-sivulla
Sukunimi Etunimet Kylä ja talo Syntymäaika Sotasurmat
-sivulla
13.3.2008
Rippi- kirja Omaiset Kadonnut
Salonen (Tuomisto) Juho Mikael Peevolan Peevon Tuomisto 7.6.1871 Ei s 317 1918
Nanhinen Hilda Maria Pehulan Seppälä 9.4.1893 Ei s 358 1918
Mäkinen Frans Oskar Pehulan Suutari 3.9.1893 Ei s 371 1918
Tuominen Kaarle Jalmari Pehulan Hoipo 30.1. 1902 Ei s. 397 Ä 1918
Kivi Niilo Nikolai Potilan suutari 26.9.1895 Ei s 445 1918

Lähde: Huittisten ym. kuntain kihlakunnan oikeuden päätös §88/4.4.1939 ja §12/23.10.1939


Pyhää sotaa ja pahoja maisemia

Perustuu Lauttakylä-lehdessä 12.2.2008 s. 6. olleeseen kirjoitukseen

Päivitetty 9.6.2008
Otsikoihin

Aikalaisarvion mukaan Huittisten asukkaista menehtyi punaisten puolelta vuonna 1918 kaikkiaan 222 ihmistä. Lehtikirjoituksessa Huittisten valkaisu punaisten tappioita on myös eritelty: ”Näistä kaatui rintamalla 28, vankiloihin kuollut 121, vankiloista päästyään kuoli 5, murhattiin omassa pitäjässä 29 ja vierailla paikkakunnilla 10, valtiorikosoikeuden päätöksellä teloitettiin 1 ja kadoksissa on 28, joiden kohtalo on vielä selvittämättä.” Lisäksi 181 alaikäistä lasta jäi sotaorvoiksi. (Uusi aika 30.9.1919)

Raimo Viikki toteaa: "Huittisissa teloitettiin 21.4. -31.5.1918 noin 90 -100 henkeä. ... Satakunnan rintamaoikeuden käskystä teloitettiin kaikkiaan parisataa punavankia." (Suur-Huittisten historia, osa IV. s. 36) Tällainen sota jättää hyvin syvät arvet ja traumat.

Kävin huhtikuussa 2007 Pekka Elomaan ja Jouni Kemppaisen kanssa Ristikankaalla , josta löytyy eräs Huittisten paha maisema. Tarkentuneiden tietojen mukaan kolmen miehen teloitus toteutettiin Ristikankaalla 23.4.1918 sen ison kiven läheisyydessä, joka on Ristikankaantien ja Käänteentien risteyksen tuntumassa. Jotkut uteliaat silmäparit seurasivat tapahtumaa salaa ja saivat siitä sieluunsa elinikäisen vamman. Henkisiltä vammoilta tuskin välttyivät teloittajatkaan, vaikka heille maksettiin 25 markkaa tapporahaa ja annettiin kunnon ryyppy.

Kun teloitusten todistajina olleet puut olivat kasvaneet, niitä tarjottiin sahalle. "Emme mielellään sahaa niitä puita, koska siellä on niin paljon ammuttu." kuului vastaus.

Huittisista löytyy toki muitakin pahoja maisemia. Iida Kantonen (Antti Kantosen leski) kirjoitti (1919) kun etsi miestään:

”Kysymyksiin ei vastattu ja toiset vahtitkaan ei sanonut tietävänsä mitään, pitkin kylää kulkiessaan kysyi sotamiehiltä ei kukaan tietänyt, kysyi myöskin E. Loimarannalta joka päätään kohottaen sanoi ”en minä tiedä”. Vasta jäljestä 3 iltapäivällä eräs Isäntä sanoi: ”ristikankaalla on 3 miestä santakuopassa ja toisia opiston kohdalla maantiellä …”

Lopussa viitataan kuuteen vampulalaiseen, joita oltiin tuomassa Huittisiin kuulusteltaviksi, mutta jotka murhattiin opiston kohdalla. Joukossa Vampulan kirkkoherra Mannerin nuorin poika sekä ilmeisesti Huittisten nimismiehen poika. Kaksi punaista oli murhannut Kalle Uusi-Siukon kahta kuukautta aikaisemmin samalla paikalla. Myöhemmässä muistitiedossa mainitaan teloituspaikkana Huhtaan kangas opiston lähellä. "Kansanopistonmäki oli 1918 monen punaisen teloituspaikka", kirjoittaa Raimo Viikki (Suur-Huittisten historia, IV, s. 400)

Näitä tapauksia muistelee myös K. A. Ojaranta 70-vuotiaana vuonna 1967. Hän kertoo joutumisestaan Hennalan kasarmille ja siitä miten sinne muutaman päivän päästä tuli Huittisista 3 isäntää etsimään huittislaisia punavankeja. Isännät lupasivat niille, jotka lähtisivät heidän mukaansa, tukinuittotöitä. Osa vangeista, mm. Ojaranta piiloutui. Ojaranta muistelee:

Ne noutajat valitsivat osan, ehkä 20 miestä, joista ei yksikään mennyt "tukkitöihin". Kaikki ne tapettiin Huittisten Huhtaan kankaalla. Huhtaan kangas on Huittisten kansanopiston lähellä. - TA Muistitieto CLXX, 550/1. s. 8,9.

Näistä isännistä kaksi kunnostautui myöhemmin kyyditsijöinä IKL:ssä, kolmas kuoli tapaturmaisesti 1923.

Kolmas paha maisema on nykyisin hautausmaalla, kirkon luoteispuolella olevan punaisten muistomerkin tienoo. Vuonna 1918 se oli vielä kirkkomaata ympäröivän aidan ulkopuolella. Punaisia teloitettiin joukkohaudan reunalla ja ruumiit työnnettiin suoraan monttuun. Kirkkoherra Stenros kielsi teloitukset kirkonmäen tuntumassa toukokuun alussa, koska katsoi sen aiheuttavan levottomuutta ja jättävän maastoon rumia jälkiä. Selma Rannikko muistelee vuonna 1966, että 1.5.1918 teloitettu suutari Rannikko, joka oli hänen miehensä isä, oli viimeinen hautausmaalla teloitettu (SKS "1918"/3, s. 859). Toisaalta Raimo Viikki mainitsee, että 5 kauvatsalaista olisi teloitettu hautausmaalla toukokuun lopulla (IV, 36). Viitannee 23.5. tapahtuneisiin teloituksiin.

Neljäs paha maisema löytyy Hannulanmäeltä. Yleisenä kotitarkastuspäivänä 21.4.1918 kaksi pyssymiestä haki kotoaan Frans Seth Ihanderin ja ampuivat Hannulanmäellä. Paikallisen muistitiedon mukaan tämä ei ollut ainoa teloitus Hannulanmäessä.

***

Ojarannan mainitsema 20 miehen ryhmä antaa aiheen tarkastella asioita lähemmin. Huittisissa teloitettiin valkoisten toimesta kaikkiaan 63 punaiseksi luokiteltua ihmistä. Näistä huittislaisia oli 27 (eli 43%) ja ympäröivistä kunnista 36 (eli 57%). Tässä ei ole mukana niitä huittislaisia, jotka teloitettiin muualla. Ehkä kadonneiden suuri määrä selittää tämän. Myös Viikin antamat luvut ovat hieman suurempia kuin Sotasurmat-projektin antamat.

Teloitukset ajoittuivat 8 viikon jaksolle: ne alkoivat 21.4 ja päättyivät 13.6. Varsinaisia teloituspäiviä oli kaikkiaan 16. Siis keskimäärin joka kolmas päivä 4 pääsi hengestään.

Teloituksia on suoritettu lähes kaikkina viikonpäivinä, myös kolmena sunnuntaina, mutta jostain syystä ei yhtenäkään lauantaina! Rukoussunnuntaina 5.5., helatorstaina 9.5. ja helluntaipäivinä 19.-20.5. teloituksia ei kuitenkaan suoritettu. Varsin mielenkiintoinen lienee havainto, että Ristinpäivänä 3.5. teloitettiin peräti 14 ihmistä, joka on 22% kaikista Huittisista teloitetuista. Ristinpäivällä oli oma kristillinen sisältönsä, mutta sen lisäksi se oli myös vainajien kulkupäivä ja karjan uloslaskupäivä. Sotasurmat-sivujen mukaan näistä Ristinpäivänä teloitetuista ainakin 8 teloitettiin Lauttakylässä.

Taulukko 5: Teloitusten jakautuminen 21.4 - 30.6.1918 Huittisissa
ViikonpäiväPäivämäärä Teloitettujen
määrä
Muista kunnista |Miten teloitukset osuvat
eri viikonpäiville?
su 21.4 2 | sunnuntaina 6
ti 23.496 Vampulasta| maanantaina 2
ke 24.42 1 Säkylästä| tiistaina 14
su 28.43 1 Kauvatsalta, 2 Keikyältä | keskiviikkona 11
ke 1.53 | torstaina 8
pe 3.514 8 Alastarolta | perjantaina22
ke 8.5 4 1 Alastarolta| lauantaina 0
pe 10.5 1
su 12.5 1 1 Alastarolta
ma 13.51
ti 14.55 1 Vampulasta
ke 22.521 Vampulasta, 1 Keikyältä
to23.57 4 Kauvatsalta, 1 Keikyältä
pe 24.577 Säkylästä
ma 27.51
to 13.61 1 Vampulasta
yhteensä 63 36 muista kunnista
***

Ristikangas oli syrjäinen ja ”erhakko” paikka sen aikaisten mittapuiden mukaan, muut olivat varsin julkisia. Kenttäoikeus ja teloittajat ovat toimineet varsin rohkeasti. Ehkä selitys löytyy tästä:

Kenttäoikeuden puheenjohtaja oli syntynyt ja kasvanut Huittisten pappilassa. Pappilan isäntä oli toki jo ehtinyt vaihtua, mutta kenttäoikeuden puheenjohtajan yhteys pappilaan säilyi, koska hänen sisarensa oli nyt ruustinna ja hänen veljensä vielä opiston johtaja. Siitä seikasta, että kirkkoherra Stenros vihki suojeluskunnan lipun 20.4.1919, jolloin oli kulunut 1 vuosi punaisten kukistumisesta Huittisissa, voinee päätellä että yhteistyö on sujunut varsin hyvin kirkon (kirkkoherran), kenttäoikeuden ja suojeluskunnan kesken. Pienenä kuriositeettina voi tähän lisätä, että Huittisten ja Keikyän suojeluskuntien lippuihin sisältyi vanha hakaristiaihe. (Risto Alapuro, Suomen synty. s. 212, 215).

Voisi ajatella, että Joosuan kirja sekä Martti Lutherin kannanotot koskien talonpoikaiskapinaa olivat syventävän tarkastelun kohteena ja toimivat suosittuna hartauslukemistona.

Punaisten muistomerkin yhteyteen on tulossa nimikivi, johon kaiverretaan punaisten vainajien nimet. Tällöin haudassa lepääville tunnustetaan ihmisarvo ja tarjotaan omaisille mahdollisuus heidän muistelemiseensa. Kirkko ei ole koskaan toimittanut vainajille kristillistä hautausta, vaikka he olivat kirkon jäseniä. Tämä epäkohta poistuu 24.8.2008, kun piispa Kari Mäkinen siunaa vainajat. Toisaalta on niitäkin, joiden mielestä punaisten vainajien siunaaminen vasta nyt olisi kirkon taholta viimeinen loukkaus. - Kun asiat pitkittyvät, niin ne mutkistuvat!

Toivottavasti tästä pahasta maisemasta tulee lopultakin siunattu maisema. Pohjimmiltaan totuus ei ole valkoinen eikä punainen, vaan inhimillinen. Siksi se tekee kipeää.

Kauko Puottula