Apokryfikirjat ja Ellen White 2

Kauko Puottula 1991

Päivitetty 4.4.2005
Takaisin aloitussivulle

Lopunajan tapahtumat -seminaarissa 18.-20.11.1988 Toivonlinnassa nousi esille kysymys siitä mikä mahtoi olla Ellen Whiten suhde apokryfikirjoihin. Tällöin tuli esille seuraava lausunto:

I saw that the Apocrypha was the hidden book and the wise in the last days will understand it; the Bible is the standard book according to which we will be judged.1 Minä näin, että apokryfikirjat muodostivat salaisen kirjan, ja että viisaat viimeisinä päivinä tulevat ymmärtämään sitä; Raamattu on normikirja, jonka perusteella meidät tuomitaan. 2

White-säätiön vuonna 1969 laatimassa, mutta vasta vuonna 1985 julkistamassa lausunnossa esitetty lukutapa poikkeaa hieman edellä esitetystä. Tämä voi johtua siitä, että Ellen Whiten varhaisten lausuntojen lukutavoissa on hieman epävarmuutta. 3

I saw that the Apocrypha was the hidden book, and that the wise of these last days should understand it. I saw that the Bible was the standard book, that will judge us at the last day. 4 Minä näin, että apokryfikirjat muodostivat salaisen kirjan, ja että viisaiden pitäisi näinä viimeisinä päivinä ymmärtää sitä. Minä näin että Raamattu on normikirja, joka tuomitsee meidät viimeisenä päivänä. (Käännös K.P:n)

Edellisen lukutavan mukaan viisaat tulevat ymmärtämään (will understand) ; jälkimmäisen mukaan viisaiden pitäisi ymmärtää (should understand). Jälkimmäinen lukutapa rohkaisee tutkimaan apokryfikirjoja. Alunperin apokryfikirjoilla tarkoitettiin nimenomaan vihityille luettavaksi tarkoitettuja salaisia kirjoja (engl. hidden books). Ellen White käyttää sitä juuri tässä merkityksessä, eikä siis liitä apokryfikirjoihin määreitä spurious or heretical , niin kuin nykyään yleisesti.

Suomessa kuitenkin virallisissa julkaisuissa Ellen Whiten yhteys apokryfiseen kirjallisuuteen kiistetään jyrkästi. Se ilmenee mm. seuraavasta lausunnosta. Siinä kirjoittaja esittelee ja siteeraa White-säätiöltä saamaansa kirjettä.

Sisar Whitelta on vuodelta 1850 lausunto, joka viittaa apokryfikirjoihin: "Minä näin, että apokryfikirjat muodostivat salaisen kirjan, ja että viisaat viimeisinä päivinä tulevat ymmärtämään sitä; Raamattu on normikirja (standard book), jonka perusteella meidät tuomitaan" (Manuscript 4, 1850).

Tiedustelin Ellen G. White -säätiöltä, mikä oli sisar Whiten suhde apokryfikirjoihin. Lainaan tähän veli Robert W. Olsonin vastauksesta: "Mikäli minä tiedän, tämä on sisar Whiten kirjoituksissa ainoa viittaus, jonka hän tekee apokryfikirjoihin. Meillä on täällä White-säätiössä sellainen periaate, ettemme yritä korostaa liikaa yhtä Ellen Whiten lausuntoa, kun se on ainoa jostakin asiasta. Uskon, että tämä on viisas periaate myös Raamattua tulkitessamme. Meillä tulisi olla enemmän kuin yksi Raamatun teksti jostakin opinkohdasta, ettemme korosta sitä liikaa.

Joka tapauksessa on huomattava, että sisar White esittää Raamatun normikirjana. Hän ei sano, että meidät tuomitaan apokryfikirjojen mukaan. Apokryfikirjat eivät kuulu Raamattuun. Ellen White ei koskaan lainannut apokryfikirjoista kirjoituksiinsa. Hän ei käyttänyt niitä auktoriteettina uskonnollisissa kysymyksissä." Vaikka apokryfikirjoista voi löytää opettavaisia kohtia, niin niissä on myös monia harhaoppeja ja epäluotettavia legendoja. 5

Siteeratussa kirjeessä on eräitä kohtia, joiden perustelut lepäävät hyllyvällä suolla.

1. Ellen Whiten tuotannossa Manuscript 4, 1850 ei suinkaan ole ainoa viittaus apokryfikirjoihin. Tässä mielessä mielenkiintoisia ovat myös Ellen Whiten (julkaisemattomat) kirjeet vuosilta 1848-1849, erityisesti 22.3.1849. Arthur White myöntää muussa yhteydessä että Ms 4, 1850:n täyttä merkitystä ei ole selvästi nähty. Sitäpaitsi Ms 4, 1850 pikemminkin rohkaisee tutkimaan apokryfikirjoja, jotta viimeisiin tapahtumiin saataisiin lisää valoa; ts. kun apokryfikirjoja tutkitaan, niin apokalyptiikka aukeaa.

2. Ellen Whitella on julkaistussa varhaistuotannossaan useita vapaamuotoisia lainauksia apokryfikirjallisuudesta tai viittauksia niihin. Tällaisia ovat esim. 4. Esra, 1. Eenok, 1. Makkabilaiskirja sekä Salomon viisaus. Ilmeisesti niitä on löydettävissä enemmänkin niiden shut door -kaudelta peräisin olevien käsikirjoitusten joukosta, joita White-säätiö ei ole saattanut julkisuuteen. Kyseessä eivät siis välttämättä ole suorat sitaatit, vaan vapaasti lainatut ideat, ajatukset ja muistumat.

3. Metodisena ja hermeneuttisena periaatteena sääntö "emme yritä korostaa liikaa yhtä ... lausuntoa, kun se on ainoa jostakin asiasta" ei kestä kriittistä tarkastelua. Tätä sääntöä nähtävästi uskotaan tarvittavan epämukavien ja hankalien asioiden lakaisemiseksi luontevasti maton alle. On kuitenkin käynyt ilmi, etteivät nämä hankalat ja epämukavat lausunnot suinkaan rajoitu yhteen. Arthur White neuvoo antamaan kysymykselle mahdollisimman vähän huomiota, koska Ellen White vaikenee asiasta julkaistussa tuotannossaan. 6 Taustalla on ajatuksena, että vain julkaistulla tuotannolla on merkitystä.

Apokryfit ja kirkkojen tunnustukset

Etsittäessä syitä White-säätiön antamaan kielteiseen vastaukseen, ensimmäiseksi nousee mieleen reformoidun kirkon suhtautuminen apokryfikirjoihin. Itse asiassa vastauksen lopussa toistetaan reformoidun kirkon kanta asiassa: "Apokryfikirjat eivät kuulu Raamattuun." Tämä ilmenee mm. Westminsterin tunnustuksesta ja Belgialaisesta tunnustuksesta.

The books commonly called Apocrypha, not being of divine inspiration, are no part of the Canon of the Scripture; and therefore are of no authority in the Church of God, nor to be any otherwise approved, or made use of, than other human writings. 7 Koska kirjat, joita yleisesti kutsutaan apokryfikirjoiksi, eivät ole jumalallisesti innoitettuja, ne eivät kuulu Raamatun kaanoniin. Sen tähden niillä ei ole mitään auktoriteettia Jumalan seurakunnassa, eikä niitä tule millään muulla tavalla hyväksyä tai käyttää kuin muitakaan inhimillisesti syntyneitä kirjoituksia. (Käännös K.P:n)

Belgialainen tunnustus, joka myös on reformoitu, erittelee yksityiskohtaisemmin kanonisten ja apokryfisten kirjojen välistä eroa.

All of which [Apocrypha] the Church may read and take instruction from, so far as they agree with the canonical books; but they are far from having such power and efficacy that we may from their testimony confirm any point of faith or of the Christian religion; much less may they be used to detract from the authority of the other, that is, sacred books. 8 Kirkko voi lukea ja hakea niistä [apokryfeistä] opetusta siinä määrin kuin ne ovat sopusoinnussa kanonisten kirjojen kanssa, mutta niillä ei ole sellaista arvovaltaa ja kelpoisuutta, että niiden todistuksella voidaan vahvistaa yhtään uskon tai kristillisen uskonnon kohtaa; vielä vähemmän niitä voidaan käyttää toisten - nimittäin pyhien kirjojen - arvovallan vähentämiseen. (Käännös K.P:n)

Reformoidun eli kalvinistisen kirkon kanta apokryfikirjoihin on siis jyrkän kielteinen: White-säätiö on siis vastauksessaan toistanut sen kannan mikä reformoidulla kirkolla on apokryfikirjoihin ja jonka Adventtikirkko nähtävästi on myöhemmin myös omaksunut 9 . Adventtiliikkeen pioneereilla ei kuitenkaan vielä ollut tällaista ideologista estettä: niinpä he saattoivat vapaasti tutkia myös apokryfikirjoja. Itse asiassa he olivat lähempänä anglikaanisen kirkon (tai peräti roomalaiskatolisen kirkon) kantaa suhteessa apokryfeihin:

Anglikaanisen kirkon suhtautuminen apokryfikirjoihin käy ilmi seuraavasta artiklasta, jossa pohditaan pyhien kirjoitusten riittävyyttä pelastuksen kannalta:

And the other books (as Hierome saith) [the Apocrypha] the church doth read for example of life and instruction of manners; but yet doth it not apply them to establish any doctrine. 10 Ja muita kirjoja (kuten Hieronymus on sanonut) kirkko kyllä lukee etsien elämisen esikuvia ja opetusta ulkonaiseen käytökseen, mutta se ei käytä niitä minkään opillisen tunnustuksen perustana. (Käännös K.P:n)

Nämä kirjat tulee siis säilyttää kirkon saarnateksteinä, mutta niihin ei ole syytä perustaa kirkon oppia. 11 Luterilaisen kirkon kanta ei myöskään ole niin jyrkkä kuin reformoiduilla. Koska Ellen Whiten uskonnollinen tausta oli metodistinen, hänen suhtautumisensa apokryfikirjoihin on todennäköisemmin ollut lähempänä anglikaanisen kirkon kantaa kuin reformoidun. Nykyisiin 27 perusluonteiseen opinkohtaan ei tässä yhteydessä kannata viitata, koska pioneerit eivät tunteneet niitä.

Kuitenkaan sitä peruskysymystä käyttikö Ellen White apokryfikirjoja hyväkseen omassa tuotannossaan ei voida ratkaista yksistään viittaamalla kirkkojen tunnustuksiin ja ideologisiin seikkoihin. Miksi White-säätiön täytyy kiistää selviä historiallisia tosiasioita? Miksi tieto ei kulje säätiön sisälläkään? Kyse ei voine olla tietämättömyydestä. Belgialaisen tunnustuksen 6:nnen artiklan lopussa on mielenkiintoinen kohta: apokryfikirjoilla ei voida vähentää kanonisten kirjojen arvovaltaa. Kanonisilla kirjoilla on siis tämän tunnustuksen mukaan veto-oikeus suhteessa apokryfikirjoihin.

Muita selityksiä

On hyvin mahdollista, että Adventtikirkossa on omaksuttu torjuva asenne apokryfikirjoihin mm. sen vuoksi ettei eräistä perustavaa laatua olevista opinkohdista enää haluta virallisesti keskustella. Erään esimerkin tästä tarjoaa Dan 8:14:ssa oleva maininta 2300:sta illasta ja aamusta. Kaikki käsikirjoitukset eivät ole yksimielisiä tuosta luvusta, esim. Vatikaanin hallussa oleva kopio Septuagintasta antaa 2400, kun taas Josefuksen temppelistä 70 jKr löytämä käsikirjoitus ilmoitti sen 2200:ksi. 1 Makkabilaiskirja tukee Josefuksen ilmoitusta. Se ilmoittaa, että Antiokos Epifaneen toimeenpanema temppelin häpäisy kesti 1101 päivää (1 Makk 1:54 ja 4:52, 53). Laskelmissa on otettava huomioon juutalainen kuukalanteri:

36 x 29.5 + 29 (= karkauskuukausi) + 10 = 1101. 12

Tällöin 1101 päivää mahdollisimman tarkasti vastaa 2200 iltaa ja aamua.

Mahdollisesti selitystä apokryfikirjojen torjumiseen voidaan hakea myös siitä keskustelusta, jota 1980-luvun aikana on käyty Ellen Whiten käyttämistä kirjallisista lähteistä. Virallisella taholla sen merkitystä on vähätelty; kriitikot taas pitäneet siitä melkoista meteliä. Ilmeisesti käyty keskustelu on jättänyt ilmaan vielä monia vastaamattomia kysymyksiä.

Roomalaiskatolinen lakimies Vincent L. Ramik, jonka kanssa Adventtikirkko konsultoi 1980-luvun alussa mm. copyright- laeista, totesi eräässä haastattelussa näin:

Toinen asia, jonka kriitikot jättävät huomiotta, on tämä: Onko kohta jota väitetään lainatuksi aikaisemmalla kirjoittajalla todella alkuperäinen vai onko ehkä hänkin tieten tai tietämättään lainannut sen aikaisemmalta?

Niinpä Walter Rea lukee Ellen Whitea ja sanoo: "Löysin tietyn ilmaisun tältä ja tietyn kappaleen tuolta. Ne ovat edeltäjältä." Tämä ei ole todistettua vaan olettamusta. Käsittääkseni tarkassa kritiikissa ensimmäinen askel on todella löytää alkuperäinen vaikkapa Vergilius, Homeros tai Raamattu. Miten voitte tietää, mikä on alkuperäistä ja mikä edeltäjältään? Eikö Salomo sanonutkin: "Ei ole mitään uutta auringon alla"? 13

Apokryfikirjojen käyttöä koskevassa keskustelussa palataan juuri niille juurille, joita Ramik silloin perään kuulutti. Tällöin ei enää ole kyse Ellen Whiten aikalaisten kirjallisesta hyödyntämisestä ilman krediittiä.

Kauko Puottula

Takaisin aloitussivulle

Nootit

  1. Ellen G. White, Manuscript 4, 1850. Kursivointi K.P:n
  2. Ellen G. White, Op. cit. Suomennos Onni Määttäsen. Kursivointi K.P:n.
  3. Arthur L. White, Ellen G. White and the Apocrypha. Manuscript release #1148. 1985. p. 3. Statement prepared 1969, released June 6, 1985.
  4. Ellen G. White, Manuscript 4, 1850. A copy of Ellen G. White's vision which she had at Oswego, N.Y. Jan 11, 1850. Manuscript release #1148. p. 2. Kursivointi K.P:n.
  5. Onni Määttänen, E.G.White ja apokryfikirjat. - Adventtiairut 11/1989; kursivointi K.P:n.
  6. Arthur L. White, Op. cit.
  7. Westminster Confession, chapter 3. (1644-1649).
  8. The Belgic Confession (reformed) 1561, revised 1566. Article 6.
  9. Reformoidun kirkon suhtautuminen apokryfikirjoihin tulee hyvin esille seuraavasta artikkelista: Onni Määttänen, Miksi apokryfikirjat eivät kuulu Raamattuun? - Nykyaika 9/1989. s. 6-7.
  10. Thirty-nine articles, article 6 (1562).
  11. Vrt. Aarne Toivanen, Vanhan testamentin apokryfikirjat hengellisenä aarteena. - Nykyaika 10/1986.
  12. Esim. Robert B. Tower, Then shall the sanctuary be cleansed. (Leaflet, 19 pp). n.d. p. 11-13. Pioneereista ainakin Uriah Smith oli tietoinen Vatikaanin hallussa olevan Septuagintan poikkeavasta lukutavasta.
  13. Vincent L. Ramikin haastattelu: Ellen Whiten lähdemateriaali ja copyright-lait. - Adventtiairut 46/1981.