Apokryfikirjat ja Ellen White 1

Kauko Puottula 22.10.1991

Takaisin aloitussivulle

Kysymys siitä hyödynsikö Ellen White (1827-1915) Raamatun ohella myös ns. apokryfistä kirjallisuutta oli aikoinaan esillä mm. Adventtiairuessa. 1 Vaikka arvovaltaiselta taholta saatu vastaus oli ehdottoman kielteinen, itse kysymys ei ole saanut tyydyttävää ja uskottavaa vastausta. Jeesuksen takaisintulon odotus 1840-luvun alussa pani uskovat tutkimaan kaikkea saatavissa olevaa apokalyptistä kirjallisuutta eikä apokryfinen kirjallisuus tehnyt tässä suhteessa poikkeusta. Milleriläinen liike tuottikin hämmästyttävän määrän erilaisia laskelmia. Suuri pettymyskään lokakuussa 1844 ei tätä intoa sammuttanut.

Mainittua artikkelia lukiessa tulee mieleen James Whiten toimittama 24- sivuinen pamfletti A word to the little flock (lyh. WLF). Pamfletin nimi viittaa Luuk 12:32 mainintaan vähäisestä laumasta. Esipuhe oli päivätty 30.5.1847, jolloin suuresta pettymyksestä oli kulunut runsaat 2½ vuotta. Julkaisu sisältää paitsi Ellen Whiten myös James Whiten ja Joseph Batesin kirjoituksia. Kaksikymppisen Ellenin tässä esiintyvät kirjoitukset julkaistiin pääpiirteissään teoksessa Early writings (1882) mikä on suomennettu nimellä Hengellisiä kokemuksia (1923). WLF:ää varten James White oli varustanut vaimonsa kirjoitukset viittauksilla Raamattuun. Tarkoituksena oli nähtävästi osoittaa että Ellenin näyt olivat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Ellen White lainaa tässä pamfletissa ahkerimmin Johanneksen ilmestystä, Jesajaa, Hesekieliä, 4. Esraa (Vulgatan mukaan; tosin WLF puhuu 2. Esrasta) sekä Matteusta. Näyttää siltä, että WLF:ää ja 4. Esraa yhdistävä side on vahvempi mitä yleensä on luultu. Mukana on myös yksi viittaus Viisaudenkirjaan. Tässä kirjoituksessa keskitytään sellaisiin kohtiin, joissa WLF suoraan viittaa apokryfikirjoihin. Nämä hakasilla [ ] merkityt viitteet, jotka on nykyisistä laitoksista pudotettu pois, sisältyvät jäljempänä esiintyviin otteisiin. Kursiivi ilmoittaa yhtäläisyydet sanontojen suhteen. Eräissä tapauksissa yhtäläisyyttä ei ole sanonnoista löydettävissä, vaan "psykologisesta tilanteesta", esim. Viis 5:1-5 kohdalla.

Varhaisissa näyissä

Ellen White kuvaa pelastettujen riemua ylösnousemuksen jälkeen joulukuussa 1844 saamansa näyn perusteella: "Nousimme kaikki yhdessä pilveen ja kohosimme seitsemässä päivässä lasimerelle. Jeesus otti esille kruunut ja asetti ne omalla oikealla kädellään päähämme [4. Esra 2:43]" (WLF 15; HK 19). Jeesuksen sijasta 4. Esrassa kruunauksen suorittaa huomattavasti muita pitempi nuori mies, joka muutamaa jaetta myöhemmin osoittautuu Jumalan Pojaksi. Myös Hermaan Paimen kertoo pitkästä nuoresta miehestä sekä voitonseppeleistä. Ellen Whiten kuvaus jatkuu pelastettujen käteen annetuilla kultaisilla harpuilla ja voitonpalmuilla. 4. Esra 2:46 tuntee myös voitonpalmut, mutta ei kultaisia harppuja.

Uutta maata koskevassa näyssä noin vuosi em. näyn jälkeen: "Heidän [marttyyrien] seurassaan oli lukematon joukko pieniä lapsia, joiden vaatteissa myös oli punaiset palteet. Siionin vuori oli aivan edessämme, ja vuorella oli upea temppeli, ja sen ympärillä oli seitsemän muuta vuorta, joilla kasvoi ruusuja ja liljoja [4. Esra 2:19]. Näin pikku lasten kiipeilevän" (WLF 17; HK 22). Siionin vuori ja sillä oleva temppeli esiintyy samassa luvussa hieman tuonnempana. Seitsemän vuoren, samoin kuin itse luvun symboliikka on erityisen yleinen etiopialaisessa Eenokin kirjassa, esim. seitsemän vuorta, 1 Eenok 18:6; 24-25; 32:1; 77:4, seitsemän jokea, seitsemän saarta jne.

Ellen Whiten kirjeessä Joseph Batesille 7.4.1847, jossa hän kertoo myöhemmistä näyistään, on useita 4. Esran kirjaan liittyviä viittauksia. Hän kertoo mm. miten ahdistuksen ajan alussa heidät täytettiin Pyhällä Hengellä heidän lähtiessään julistamaan sapattia:

"Tämä saattoi kirkot ja nimiadventistit raivon valtaan, koska he eivät voineet kumota sapattitotuutta. Siihen aikaan kaikki Jumalan valitut näkivät selvästi, että meillä oli totuus, ja he lähtivät ulos kärsien vainoa kanssamme. Minä näin miekan, nälän, ruton ja suuren sekasorron maassa [Hes 7:10-19; 4. Esra 15:5-27]. Jumalattomat luulivat, että me olimme tuottaneet nuo tuomiot heidän ylitsensä, ja he ryhtyivät pitämään neuvoa keskenään vapauttaakseen maan meistä, siten muka ehkäistäkseen pahan riehumisen [4. Esra 16:68-74]. Ahdistuksen aikana me kaikki pakenimme kaupungeista ja kylistä, mutta jumalattomat vainosivat meitä tunkeutuen aseineen pyhien asuntoihin. He kohottivat aseensa meitä tappaakseen, mutta ne murtuivat ja putosivat maahan yhtä voimattomina kuin oljen korret" (WLF 19; HK 39,40). Ilmeisesti viite 4. Esra 16:68-74:ään on sijoitettu yhtä virkettä liian aikaisin.

Myöhemmin ahdistuksen aikana: "Aurinko tuli esille, ja kuu seisoi alallansa [Hab 3:11]. Virtain juoksu lakkasi [4. Esra 6:24]. Mustat, raskaat pilvet nousivat ja iskivät toinen toistansa vastaan [4. Esra 15:34,35]" (WLF 19; HK 40). Auringon ja kuun epätavallinen käyttäytyminen, josta puhutaan myös 4. Esra 5:4b:ssä ja 7:39:ssä, sekä virtojen pysähtyminen ovat varsin yleisiä teemoja juutalaisessa apokalyptisessa kirjallisuudessa.

Kuvaus jatkuu taivaasta tulevalla Jumalan äänellä: "Oli kuitenkin yksi valoisa kohta, missä hohti kiinteä kirkkaus ja mistä Jumalan ääni kuului, kuten paljojen vesien pauhina, järkyttäen sekä taivasta että maata... Jumalan ilmoittaessa Jeesuksen tulemisen päivän ja hetken ja antaessa iankaikkisen liiton kansalleen hän puhui yhden lauseen kerrallaan ja sitten hän keskeytti, jolloin sanat vyöryivät kautta koko maan" (WLF 19; HK 40).

Vaikka James White ei tässä annakaan viitettä 4. Esraan, kannattaa sitä tarkastella tarkemmin erään tekstin valossa. Rabbiinisen ja apokalyptisen kirjallisuuden käsitettä bath qol pidetään joko Jumalan äänen kaikuna tai itse Jumalan äänenä. Äänen ei katsota nousevan ihmisen omasta tajunnasta. Tällaisen audition objektiivista luonnetta voidaan perustella seuraavalla tekstillä, missä Uriel tiedustelee Esralta (eri käännösten mukaan):

Show me the picture (image) of a voice (RSV);
Make visible the shape of a voice (NEB);
Visa mig röstens skepnad (Ruots. 1901);
Näytä minulle äänenkuva (OHP)(4. Esra 5:37)

Aikaisemmin uskottiin, että äänteellä, kuten muillakin olemisen tasoilla, oli muoto, jonka vain taivaallinen näköaisti saattoi havaita. Alemmille olemassaolon tasoille, kuten ihmisille, tällaiset muodot ovat näkymättömiä. 2 Tässä WLF:n tekstissä vanhurskaat saattoivat ymmärtää sen, jumalattomat eivät.

"Jumalan Israel seisoi silmät ylös suunnattuina kuunnellen sanoja, jotka lähtivät Jehovan suusta ja vierivät kautta maan kuin mitä ankarimman ukkosen jyrinä. Tuntui pelottavan juhlalliselta. Kunkin lauseen lopussa pyhät kajahuttivat: "Kunnia! Halleluja!" Heidän kasvojaan valaisi Jumalan kirkkaus. Ne loistivat aivan kuin Mooseksen kasvot hänen astuessaan Siinailta. Jumalattomat eivät saattaneet niihin katsoa kirkkauden vuoksi [Viis 5:1-5]." (WLF 20; HK 40). Kyseinen teksti kuuluu:

"Silloin vanhurskas suurella rohkeudella astuu niiden eteen, jotka häntä sortivat eivätkä välittäneet hänen vaivoistansa. Kun he sen näkevät, vapisevat he hirmuisesta pelosta ja hämmästyvät hänen odottamattomasta pelastuksestaan. Katuen he sanovat mielessänsä ja huokaavat sielunsa ahdistuksessa: "Tätä me kerran pidimme pilkkanamme ja ivalauselmanamme, me hullut. Me pidimme hänen elämäänsä mielettömyytenä ja hänen loppuansa häpeällisenä. Kuinka hänet on luettu Jumalan lasten joukkoon, ja kuinka hän on saanut osansa pyhien parissa?"" (Viis 5:1-5; KR 1938). 3

Tämä Viisauden kirjan teksti on luultavasti rohkaissut suuren pettymyksen lokakuussa 1844 läpikäyneitä milleriläisiä: tulee vielä aika jolloin jumalattomatkin joutuvat tuomiolle ja meidän kunniamme palautetaan. Toiveet kohdistuivat siis tulevaisuudessa tapahtuvaan rehabilitoimiseen.

On huomattava, että Onni Määttäsen kirjoituksessa esiintynyt Ellen Whiten lausunto suhtautuu apokryfikirjoihin huomattavasti myönteisemmin kuin siitä annettu arvovaltainen lausunto. Tämä EGW:n lausunto heijastelee erästä kohtaa 4. Esran kirjassa:

EGW
Minä näin, että apokryfikirjat muodostivat salaisen kirjan, ja että viisaiden pitäisi näinä viimeisinä päivinä ymmärtää sitä. Minä näin, että Raamattu on normikirja, joka tuomitsee meidät viimeisinä päivinä. (Ellen White, Manuscript 4, 1850).
KJV
Sen vuoksi kirjoita kirjaan kaikki nämä mitä olet nähnyt ja pane se salaiseen paikkaan ja opeta ne niille kansasi viisaille, joiden sydämet tiedät kykenevän ymmärtämään ja säilyttämään nämä salaisuudet. 4. Esra 12:37,38; K.P.

Näissä teksteissä esiintyy yhteisiä avainsanoja:

EGW
salainen kirja (hidden book)
viisaat (the wise)
pitää ymmärtää (should to understand)
KJV
kirjaan ja kätke ne (in a book, and hide them)
viisaat (the wise)
kyetä ymmärtämään (may comprehend)

On hyvin ilmeistä, että tässä Ellen Whiten lausunnossa tiivistyy myös varhaisten adventistien opetus 4. Esran arvosta ja merkityksestä.

Yhteenvetoa

Ajan henkeen 1840-luvulla kuului apokalyptinen kirjallisuus mukaanlukien Raamatun kaanoniin kuulumaton kirjallisuus. Ne syyt, miksi ihmisiä vieroitetaan pois apokryfikirjojen ääreltä, saattavat olla myös pragmaattisia, kuten ilmenee kirjoituksesta Raamattua pragmaattisesti. Kuten edellä olevista lainauksista ilmenee apokryfisen kirjallisuuden vaikutusta Ellen Whiten varhaistuotantoon - näiden yksittäisten tapausten perusteella - ei kuitenkaan pidä liioitella, mutta ei myöskään kategorisesti kiistää.

Arvioitaessa sitä missä määrin Ellen White mahdollisesti käytti (vaikkapa vain epäsuorasti) apokryfikirjoja on muistettava, että apokryfikirjojen tuntemus oli tuolloin yleisempää kuin nykyään mm. sen vuoksi, että Britannian ja Ulkomaan Raamattuseura sisällytti kustantamiinsa ja avustamiinsa raamattuihin säännöllisesti myös apokryfikirjat vuoteen 1827 asti. Tällöin seura omaksui sen periaatteen, jonka reformoitu kirkko oli apokryfikirjoista jo vuosisatoja aikaisemmin omaksunut ja ne poistettiin sortimentistä. Muut raamattuseurat seurasivat tätä uutta käytäntöä.

Luterilaisuuden piirissä suhtautuminen apokryfikirjoihin on ollut myönteisempää: mm. suurempiin perheraamattuihin ne yleensä on sisällytetty, kuitenkin ilman 3. ja 4. Esraa (tai 1. ja 2. Esraa). Sen sijaan Yhdysvalloissa oli 1800-luvun alussa käytössä sellaisia kirjoja, joissa oli rinnakkain Danielin, Johanneksen ilmestyksen ja 4. Esran tekstit. Sitäpaitsi apokryfikirjat kuuluivat myös siihen yli 8 kg painavaan perheraamattuun, jota Ellen White piti näkytilassa ojennetussa vasemmassa kädessään puolisen tuntia vuonna 1845!

Kauko Puottula

Takaisin aloitussivulle

Nootit

  1. Onni Määttänen, E.G.White ja apokryfikirjat. Adventtiairut 11/1989

  2. Ks. esim. D.S.Russell, The method and message of Jewish apocalyptic. Philadelphia: The Westminster Press. 1964. p. 164)

  3. Ekskursio: Tällä Viisaudenkirjan tekstillä on lännen kirkossa (ehkä reformoitua kirkkoa lukuunottamatta) ollut huomattava liturginen merkitys, mikä ehkä selittää sen käytön myös WLF:ssä. Roomalaiskatolinen kirkko, anglikaaninen kirkko sekä luterilainen kirkko ovat omistaneet toukokuun 1. päivän P. Filippukselle ja P. Jaakobille. Tämän juhlapäivän epistolateksti on Viis 5:1-5. Mikael Agricola otti sen myös Messukirjaansa (1549). Hemminki Maskulainen on sen pohjalta sepittänyt vuoden 1605 virsikirjaansa pyhäinpäivään ja viimeiseen tuomioon sopivan virren, joka oli virsi 111 vuoden 1886 virsikirjassa. Myöhemmin tämä pitkä virsi jaettiin kahtia, esim. nykyisessä vuoden 1986 virsikirjassa virsiksi 141 ja 157. Ericus Erici (Sorolainen) Postillassaan vielä tuntee P. Filippuksen ja P. Jaakobin päivän evankeliumitekstin (Joh 14:1-13), mutta ei enää sen epistolatekstiä. Vuodesta 1969 lähtien roomalaiskatolinen kirkko viettää tätä juhlapäivää toukokuun 3:ntena päivänä.

    Porvariskuningas Larsson lausuu Välskärin kertomuksissa mm.: "Ja kas, Herran pelko on siunannut työmme, siunannut sukumme, niin että meissä toteutuu Viisauden kirjan 5:1, että vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ja hänen työnsä hylänneet ovat. Tahdotteko pysyä siinä lujina kaikkina elämänne päivinä? — Tahdomme, — vastasivat miehet ja naiset." — Zacharias Topelius, Välskärin kertomuksia 4.2. Luku 19. Sukuliitto. Suom. Juhani Aho 1897.