Blogikirjoituksia 2014 B

Kauko Puottula


Takaisin aloitussivulle

Otsikot

  1. Paavali torjuu "Tooran määräyksiä" 22.3.2014

  2. Qumranin löydöt sanomalehdissä 25.3.2014

  3. "Herra tarvitsee aaseja" 11.4.2014


Kommentteja voi lähettää sähköpostitse

Paavali torjuu "Tooran määräyksiä"

Visioita 22.3.2014
Kauko Puottula


Otsikoihin
Dunn J. D. G. & James H. Charlesworth (2006): “Qumran’s Some Works of Torah (4Q394–399 [4QMMT]) and Paul’s Galatians.” - The Bible and the Dead Sea Scrolls. Vol. 3: The Scrolls and Christian Origins. p. 187-201. Ed. by James H. Charlesworth. Waco, Texas: Baylor University Press.
Von Weissenberg, Hanne (1997), Tooran määräyksiä (4QMMT). - Qumranin kirjasto: Valikoima teoksia. Toim. Raija Sollamo. s. 81-96. Helsinki: Helsinki University Press.

Dunn ja Charlesworth pyrkivät artikkelissaan osoittamaan, että eräällä Qumranista löytyneellä tekstillä on yhteys Paavalin kirjeeseen Galatalaisille. Kyseinen teksti on Tooran määräyksiä, esiteltävässä artikkelissa se on otsikoitu Some works of Torah. Teknisesti sitä merkitään 4QMMT eli 4Q394-399 tai vain MMT.

Kyseisestä tekstistä on säilynyt 6 erillistä fragmenttia, luolasta 4. Tekstiin on silti jäänyt paljon aukkoja. Artikkelin kirjoittajat päättelevät, että teksti on ollut Qumranin yhteisölle varsin tärkeä. Se on luonut yhteisölle identiteettiä ja vahvistanut sitä. Siitä selviää myös miksi qumranilaiset lähtivät pois Jerusalemista ja eristäytyivät temppelin kultista ja papeista.

Tooran määräyksille on ominaista, että niitä ei löydy VT:sta suoraan. Niissä kuvataan sellaisia yksityiskohtia säännöissä, joista oltiin eri mieltä. Esim. pakanoilta saatua viljalahjaa ei pitänyt syödä eikä tuoda pyhäkköön (B 3-5). Tiineiden eläinten kohdalla emoa ja poikasta ei tulisi teurastaa samana päivänä (B 36-39). Kuurot ja sokeat eivät puutteellisten kykyjensä vuoksi kykene noudattamaan puhtausmääräyksiä (B 50-54). Mitä tapahtuu nesteelle, joka kaadetaan puhtaasta astiasta epäpuhtaaseen? Siirtyykö epäpuhtaus myös vastavirtaan? MMT:n mukaan näin tapahtuu (B 55-58)

Itsestään selviin asioihin ei puututa. Tällaisia olivat mm. poikalasten ympärileikkaus, ruokiin liittyvät puhtaussäädökset sekä sapatin vietto. Näistä ei ollut selvästikään erimielisyyksiä. Erottautuminen tapahtui siis juutalaisuuden sisällä.

Dokumentin arvioidaan syntyneen noin 150 eKr, siis varsin pian Antiokos Epifaneen kuoleman jälkeen. Mutta jäljellä olevat fragmentit ovat myöhäisempiä. On arvuuteltu sitä, olisiko se osoitettu Jerusalemin papistolle. Vai olisiko Vanhurskauden Opettaja osoittanut sen Jerusalemin pahalle papille. Siitä ei ole tietoa olisiko näitä Tooran määräyksiä pyritty saattamaan voimaan Jerusalemin temppelissä.

Lyhenne MMT tulee heprean sanoista "miqsat ma‘ase ha-tora" (C 26), siis Tooran määräyksiä. Paavali käyttää samaa merkitsevää kreikkalaista ilmaisua lain teot 'ergon nomou' (Gal 2:16; 3:2,5, 10; Rom 3:20, 28), jolla hän torjuu MMT:n edustaman teologian. Tämä herättää kysymyksen missä määrin juutalaiskristityillä oli MMT:n edustamia käsityksiä.

Paavali kertoo kuuluneensa ennen Damaskon tiellä saamaansa ilmestystä fariseuksiin. Myöhemmin hän herätti jopa pahennusta vapaamielisellä opetuksellaan. Essealaiset taas olivat tunnettuja äärimmäisen rigoristisesta lain tulkinnastaan.

Von Weissenberg toteaa: "Tekstistä (4QMMT) puhutaan myös halakistisena kirjeenä... Sananmukaisesti nämä termit olisi käännettävä teot tai lain teot. Termeillä ei 4QMMT:ssä tarkoiteta ainoastaan tooran lakeja sinänsä, vaan lisäksi niiden käytännöllistä puolta eli sitä, miten ne on oikein toteutettava." (s. 81). Von Weissenberg ei kuitenkaan tee kytkentää Paavaliin tai Galatalaiskirjeeseen.

Dunnin ja Charlesworthin artikkeli keskittyy neljään kohtaan:

1. Yhteisö arvioi itseään näin: "Me olemme erottautuneet kan[sasta ja kaikista heidän epäpuhtauksistaan]" (C 14, käännös, Hanne von Weissenberg). Sana erottautua (prsh) on tässä mielenkiintoinen, sillä siihen pohjautuu myös hyvin tuntemamme fariseukset (peruzim). Termi prsh esiintyy ensi kertaa juutalaisessa kirjallisuudessa juuri MMT:ssä. Qumranin yhteisöä kutsuttiin myös separatisteiksi, koska he pyrkivät erottumaan muusta Israelista. Motiivi tähän löytyi puhtaussäännöistä ja tooran tulkinnasta.

Paavali soimaa Pietaria tämän epäjohdonmukaisesta toiminnasta Antiokiassa:

"Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?" (Gal 2:11-14 KR 1938)

Juutalaiskristityt vetäytyivät erilleen pakanakristityistä Antiokiassa. Pietari lyöttäytyi juutalaisten joukkoon. Apostolien kokouksessa (Apt 15) Pietari oli puolustanut pakanain oikeutta, mutta ei nähtävästi kyennyt soveltamaan sitä käytäntöön. Pietari oli jo aikaisemmin saanut asiaa koskevan näyn (Apt 10:9-16) ja toiminut näkynsä mukaisesti (Apt 10:28 ss). Pietarin kerrotaan olleen aterialla pakanain kanssa (Apt 11:1-28).

Pietari siis ensin syö pakanakristittyjen kanssa, mutta sitten erottautuu heistä. Verbi aforizein 'erottua' tässä yhteydessä muistuttaa Paavalia hänen omasta eristäytyvästä farisealaiskaudestaan. Toisaalta on varsin loogista, että oli sellaisia juutalaisia, jotka halusivat kaikkien pitävän kiinni siitä, mikä juutalaisille oli sisällissodista huolimatta yhteistä.

MMT kertoo miten Qumranin yhteisö erottautui laajemmasta juutalaisesta yhteisöstä - puhtaussääntöjen vuoksi. He välttivät kanssakäymistä toisten juutalaisten kanssa. Pietari vetäytyi ateriayhteydestä pakanakristittyjen kanssa Antiokiassa. Vastaavalla tavalla MMT:n edustama ryhmä vetäytyi laajemmasta juutalaisesta yhteisöstä.

2. Siunausten ja kirousten kohdalla MMT:n edustama eskatologia on toisaalta toteutunut ja toisaalta toteutumaton, sekä jo nyt että ei vielä. MMT:n eskatologia on siis verrattavissa kristilliseen eskatologiaan. Lähtökohta on Deut 27-30. MMT:n rinnalle sopivat Gal 3:8-14.

3. Lain teot tai Tooran määräykset. Paavali käsittelee ensin ympärileikkausta (Gal 2:1-10), sitten ateriayhteyttä pakanain kanssa (Gal 2:11-15) ja vetää lopuksi johtopäätökset: "mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." (Gal 2:16 KR 1938)

4. Vanhurskaaksi lukeminen. MMT:n lopussa todetaan: "...jotta voisit ajan lopulla iloita huomatessasi säädöksemme oikeiksi. (Se) lasketaan sinulle oikeaksi teoksi, kun teet (sitä, mikä on) oikeaa ja hyvää Hänen edessään; sinun ja Israelin hyväksi." (C29-31, käännös, von Weissenberg).

Taustalla on muutama kohta VT:ssa:

Johtopäätös: Vanhurskaus luetaan nille, jotka ovat uskollisia sääntöjen noudattamisessa ja noudattavat MMT:ssa aikaisemmin luonnehdittuja tekoja.

Paavalikin vetoaa Abrahamiin: "samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"? (Gal 3:6) Tässäkin siteerataan Gen 15:6.

Missä on sitten ero? Paavali julistaa, että Abraham luettiin vanhurskaaksi yksin uskonsa perusteella. Vastaavasti muissa em kohdissa sekä MMT:ssä vanhurskaaksi lukeminen edellyttää uskollisuutta liitolle. Gal 3:6-9 erittelee yksityiskohtaisemmin perusteemaa joka esitettiin jo 2:16:ssa. Paavali siis vastustaa MMT:ssä esitettyä käsitystä.

Huomionarvoista on se, että Paavali toistaa 3 kertaa termiä lain teot ja ilman artikkelia Gal 2:16:ssa. Paavali siis keskittyy tähän termiin. Pakanalukijoille se tuskin on voinut olla tuttua. Myös Gal 3:2:ssa Paavali käyttää tätä ilmaisua ja ilman artikkelia. Paavalin lukijat, jotka olivat kääntyneet pakanuudesta, tuskin tunsivat juutalaisten sisäistä keskustelua.

* * *

Väite, että MMT edustaa lähinnä saddukealaista halakhaa (uskonnollista lakia) ja vastustaa farisealaista (s.190) tuntui yllättävältä. Jerusalemin temppelissä ylipapit olivat saddukealaisia, jotka pyrkivät tulemaan toimeen myös miehittäjien kanssa. He eivät siis ainakaan eristäytyneet. Toisaalta saddukeukset (seduqim) hyväksyivät pyhiksi kirjoiksi vain Mooseksen kirjat eli Tooran. Fariseusten kaanon oli huomattavasti laajempi, vastaten suurin piirtein nykyistä VT:ia.

Mutta saddukeukset kielsivät suullisen lain, sen sijaan fariseuksilla suullinen traditio kasvaa ja paisuu kaiken aikaa ja se nivotaan yhteen kirjoitetun tradition kanssa. Tässä mielessä Qumranin yhteisö oli saddukeuksia lähellä.

* * *

Yritetäänpä tuoda Jerusalemin temppelin ja Qumranin yhteisön välinen ristiriita lähelle ja kotoiseksi. Maassamme Luther-säätiö ja Lähetyshiippakunta edustaisivat Qumranin tapaista yhteisöä. Heille liturgia, vanhat kirkkokäsikirjat sekä oikea pappeus ovat tärkeitä. Ev. luterilaisen kirkon piispat ja tuomiokapitulit edustaisivat Jerusalemin temppeliä ja virallista kulttia. Vastaavasti eräät herätysliikkeet, kuten Kansanlähetys tai lestadiolaisuus, jotka eivät korosta kirkollista virkaa, edustaisivat fariseuksia. Tässä kuviossa varsin monet Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan julkilausumat ja kannanotot muistuttavat MMT:tä.


Qumranin löydöt sanomalehdissä

Visioita 25.3.2014
Kauko Puottula


Otsikoihin

Usean vuosikymmenen takaisia tiedostoja selatessa voi tehdä löytöjä. Naputtelin muutamia lehtijuttuja WP 5:1:llä tiedostoiksi 1990-luvun alussa. Samalla tekstinkäsittelyohjelma tuli tutuksi. Vastaan tuli muutamia Qumranin kirjakääröihin liittyviä kirjoituksia.

Aamulehdessä käytiin mielenkiintoinen, värikäs, paikoin hulvattoman hurmahenkinen keskustelu Qumranin kääröistä 25.10 - 18.11.1992. Näin jälkeen päin siitä voi todeta, että tunnettu sanonta "paljon melua tyhjästä" piti jälleen paikkansa. Kolumnisti Leena Larjanko Italiasta käynnisti keskustelun raflaavalla avauksellaan: Rikoksia Herran nimeen 25.10.

Keskusteluun osallistui mm. 2 kirkkoherraa: Sauli Turja ja Erkki Ranta, jotka tuohtuneina pyrkivät torjumaan Larjangon väitteet. Matti Luoma ja Seppo Heinola asettuivat lähinnä tukemaan Larjangon väitteitä, vaikka eivät ehkä allekirjoittaneet sitä tapaa, jolla Larjanko asiansa esitti. Erkki Ranta otsikoikin oman juttunsa nasevasti: Leena Larjangon salaperäiset kääröt.

Juttuja syntyi keskustelun tuoksinassa kaikkiaan 13. Näistä 2 oli Larjangon kolumneja. Keskustelu päättyi prof. Raija Sollamon alakertaan Kartellit ovat vaaraksi vapaalle tutkimukselle. Loput 10 olivat mielipidekirjoituksia.

Larjanko oli saanut käsiinsä Michael Baigentin ja Richard Leighin populaariteoksen The Dead Sea Scrolls Deception, jossa syytettiin kirkkoa ja erityisesti Vatikaania Qumranin kääröjen salaamisesta ja pimittämisestä. Tähän liittyi ajatus, että kristinuskon ja kirkon perustukset horjuvat, jos kääröjen sanoma tuodaan julki. Keskustelun myötä tuli selväksi, että kääröjen julkaisutoiminta oli hidastunut 1960-luvulta lähtien, mutta se ei johtunut salaliitoista, vaan siitä, että työ oli liian suuri vähäiselle tutkijaryhmälle. John Strugnellin johtama työryhmä istui Qumranin tekstien päällä vuosikymmenet ja aikoi sillä tavoin tehdä nimensä kuolemattomaksi.

Keskustelu siis alkoi salaliitosta, mutta päättyi kartellin murtumiseen vuonna 1991. Kun kirkko ja Vatikaani olivat saaneet kuulla kunniansa, alettiin etsiä syyllisiä kartellille ja sen muodostumiselle. Tällöin mukaan tulevat myös Jordanin ja Israelin valtiot. Noihin aikoihin kartellin murtajat haastettiin oikeuteen, mutta se asia ei edennyt. Raija Sollamo totesi keskustelun päätteeksi, että meillä on myös kotoisia tutkijakartelleja, mm. Urho Kekkosen arkisto.

Varsinaisesti tekstien sisältöön keskustelu ei tuonut uutta, mutta kulttuurihistorian kannalta se ehkä oli antoisampi. Tosin, joitakin katkelmia luolan no 4 teksteistä tuotiin esille.

* * *

Vastaan tuli myös Hilkka Pietilän kirjoitus Uudessa Maailmassa 1978. Siinä hän kritisoi piispa Nikolaisen aikaisempaa kirjoitusta sekä pohti sitä miksi Eenokin kirja on pudotettu pois Raamatusta. Qumranin luolasta 4 oli löytynyt Eenokin kirjasta peräti 8 käsikirjoitusta tai sen osaa. Pietilä piti Eenokin kirjaa juutalaisuuden ja kristinuskon välisenä puuttuvana renkaana.

* * *

Helsingin Sanomissa käytiin keväällä 1992 oppineiden tohtorien välinen keskustelu Jeesuksen historiallisuudesta. Siinä yhteydessä tuli myös esille Qumranin tekstit. Professori Matti Klinge kirjoitti aiheesta Oliko Jeesus historiallinen henkilö? (HS 17.4.1992). Kirjoituksessaan Klinge esitteli ruotsalaisen professori Alvar Ellegårdin ajatuksia varsin hyväksyvään sävyyn, mutta kritiikittömästi. Ellegård ja Klinge päätyvät arviossaan johtopäätökseen, että kristityt palvoivat alun perin Paavalin kirjeiden mukaan essealaisen lahkon johtajaa, Vanhurskauden Opettajaa; vasta kirjoitetut evankeliumit loivat fiktion Jeesus Nasaretilaisesta, Pontius Pilatuksen aikana roomalaisten teloittamasta kansanjohtajasta. Klingen mukaan Johannes Kastajallakin on vankempi historiallinen pohja kuin Jeesuksella.

Teologisesta tiedekunnasta Klingen kirjoitukseen vastasivat Risto Uro, Matti Myllykoski, Heikki Räisänen ja Eero Huovinen. Myös Tapani Harviainen, joka on tutkinut Qumranin tekstejä runttasi Klingen kirjoituksen ja totesi: "prof. Ellegård piirtyy näkyviin tutkimuksen junasta myöhästyneenä harrastelijana, ei suinkaan Lähi-idän tuntijana." Varsin tyly on myös Huovisen toteamus: "Klingen arvovallalla julkaistuun artikkeliin on päässyt monia aatehistoriallisia epätarkkuuksia, jotka eivät ole vähäisiä."

Mielenkiintoinen pointti keskustelussa oli se, että myös liberaaliteologin leiman otsaansa saaneet (esim. Räisänen ja Myllykoski) pitivät Jeesusta historiallisena henkilönä. Huovinen kiteyttääkin hyvin: "Mikään vakavasti otettava historiallinen tutkimus ei nykyään aseta Jeesuksen historiallista esiintymistä kyseenalaiseksi." Klinge taas tunnetaan konservatiivina.

Keskusteluun osallistuneista lähinnä vain Uro ja Harviainen käsittelivät kirjoituksessaan Qumranin yhteisöä. Uro painotti sitä, että meillä ei ole tietoa Vanhurskauden Opettajan kohtalosta, hänen ristiinnaulitsemisestaan ei ole missään mainintaa. Häntä ei ole palvottu kulttihahmona Qumranin yhteisössä. Eikä hänen paluutaan ole odotettu.

Harviainen totesi: "Julkaisemattomista [Qumranin] fragmenteista on yritetty kehitellä jännitystarinoita erilaisten fundamentalististen, sensaatiohakuisten yms. lehtien palstoilla. Syksyllä 1991 julkisuuteen tuodut valokuvat julkaisematta olevista teksteistä eivät ole tuottaneet ainoatakaan aitoa sensaatiota, enkä todellakaan uskaltautuisi lyömään vetoa sellaisten löytymisen puolesta."


"Herra tarvitsee aaseja"

Blogimetsä pe 11.4.2014
Kauko Puottula


Otsikoihin

Tähän tapaan ilkikurinen toimittaja Hannu Taanila asetteli toisinaan sanansa. Tällä hän viittasi evankeliumeissa kerrottuun tapaukseen, jossa opetuslasten oli määrä hankkia "menopeli" palmusunnuntain ajelua varten. Opetuslasten piti mennä läheiseen kylään ja tuoda sieltä aasintamma ja varsa. Lähes omin luvin.

Hiljattain minulla oli tilaisuus kuunnella Daniel Brecheriä, messiaanista juutalaista. Hän toi palmusunnuntain evankeliumitekstiin uusia, mielenkiintoisia näkökulmia.

Daavid pakenee Absalomia

Kun Absalom kapinoi isäänsä Daavidia vastaan, Daavid pakeni hovinsa kanssa Kidronin puron kautta Öljymäelle (2 Sam 15), siis temppelistä itään. Aasitkin tulevat kuvaan mukaan:

"Kun Daavid oli kulkenut mäen laelta vähän eteenpäin, häntä vastaan tuli Mefibosetin palvelija Siba mukanaan satuloitu aasipari. Aasien selkään oli kuormattu kaksisataa leipää, sata kakkua rusinoita, sata nippua muita hedelmiä ja viinileili. (2 Sam 16:1)

Sanonta aasinsillasta tulee tästä Kidronin puron yli rakennetusta sillasta.

Daavid siis pakeni temppelin itäportista eli Kultaisesta portista Öljymäelle, Messiaan piti tehdä sama matka, mutta toisinpäin: Öljymäeltä temppelin itäportille. Itäportti oli vain kuningasta varten ja oli avoinna vain uudenkuunpäivänä sekä sapattisin (Hes 46:1). Näin ollen tämä aasiajelu tapahtui sapattina. Temppelin itäportin käytöstä kerrotaan:

"Mies vei minut sitten takaisin temppelin ulommalle portille, sille, joka on itään päin, mutta se oli suljettu. Herra sanoi minulle: "Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna. Vain ruhtinas saa tulla porttirakennukseen. Koska hän on ruhtinas, hän saa nauttia uhriateriansa täällä. Hänen kuuluu tulla porttirakennukseen eteishallin kautta, ja pois hänen on mentävä samaa tietä."" (Hes 44:1-3)
Epäpuhdas aasi ja sen lunastaminen

Aasilla on tässä aivan erityinen funktio. Eläimet jaettiin kahteen pääryhmään: puhtaisiin ja saastaisiin (Lev 11). Puhtaita olivat mm.: härkä, lammas, vuohi, oinas ja kyyhkyset. Epäpuhtaat tai saastaiset eläimet eivät saaneet edes tulla temppelialueelle. Saastaiset eläimet jaettiin kahteen ryhmään: villieläimiin, kuten leijonat, koirat, villisiat ja norsut, joita ei saanut edes koskettaa, sekä työ- ja ratsueläimiin (hevoset, kamelit ja aasit), joiden lihaa ei saanut syödä, mutta joita voitiin käyttää töissä temppelin ulkopuolella.

Aasi muodostaa kuitenkin Mooseksen laissa erikoistapauksen. Vaikka se oli epäpuhdas, eikä siis kelvannut uhrattavaksi alttarilla, israelilaisia määrättiin lunastamaan aasien esikoiset Jumalalta, samalla tavalla kuin ihmisten esikoiset:

"Mutta jokaisen aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Sinun tulee myös lunastaa jokainen esikoispoika, joka sinulle syntyy." (Ex 13:13)

Varsin omituinen ja käsittämätön määräys. Vai liittyisikö se Exodukseen, jolloin aasit kuljettivat kansan pois Egyptistä? Sama määräys toistuu vielä Ex 34:20:ssa sekä lisätään: "Älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin."

Lunastus tapahtui aina Jumalan kasvojen edessä, siis temppelissä. Mutta epäpuhdasta eläintä ei saanut tuoda temppeliin. Määräys esikoisaasien lunastuksesta annettiin jo Egyptissä, jolloin ei vielä ollut temppeliä. Niinpä temppelin valmistumisen jälkeen määräystä ei voitu enää noudattaa. Tämän vuoksi määräystä muutettiin ja esikoisaasit lunastettiin rahalla, ja aasi jäi pääsääntöisesti papeille. Erikoistapauksissa omistaja sai pitää aasinsa, kunhan luovutti sen tarvittaessa papiston käyttöön mukisematta. Ilmeisesti Jeesus viittasi tähän erikoistapaukseen, kun ohjeisti opetuslapsiaan: "Herra tarvitsee niitä."

Sakarjan profetia

Jos aasien lunastus oli outoa, niin outo on myös Sakarjan profetia:

"Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla." (Sak 9:9 KR 1938)

Hevosella ratsastaminen merkitsee yleensä sotaa. Salomon ajan jälkeen kukaan kuningas ei tiettävästi ratsastanut aasilla. Perimmäinen ajatus tässä lienee se, että Messias on kaikkien puhtaussääntöjen yläpuolella. Brechter päättelee, että Jeesus istui aasin selässä koko sen päivän. Aasin selässä istuen hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät, paransi sairaita ja opetti. Jos Jeesus olisi laskeutunut aasin selästä alas, hänet olisi ehkä pidätetty sekä aasi teurastettu. Näin tarkastellen kyseessä olisi tietoinen provokaatio. Näin ehkä selittyy se miksi Jeesusta ei oitis pidätetty, kun hän tuli temppelialueelle.

Kasvavan kuun aika

Kasvavan kuun aikana puhtauslakien säännöt kiristyvät. Vasta täydenkuun aikana ne helpottuvat. Niinpä Jeesuskin pidätettiin vasta pääsiäisaterian jälkeen, siis täydenkuun aikana. Temppelialue piti puhdistaa keväällä niisankuun 1:nä päivänä, viikko tämän jälkeen piti suorittaa vielä uusi puhdistus, jolla varmistettiin aikaisempi puhdistus. Ja Jeesus järjesti juuri tuolloin provokaationsa ja saastutti temppelin!

Hesekiel kertoo pääsiäisjuhlaan valmistautumisesta tähän tapaan:

"Näin sanoo Herra Jumala: Ensimmäisen kuun [niisankuun] 1:nä päivänä teidän on tuotava virheetön sonni ja toimitettava temppelin puhdistusmenot. Papin tulee ottaa syntiuhrin verta ja sivellä sitä temppelin ovenpieliin, alttarin porrastuksen neljään kulmaan ja sisemmän esipihan portin pieliin. Tehkää samoin myös kuun 7:tenä päivänä niiden puolesta, jotka kenties ovat vahingossa tai tietämättään tehneet syntiä. Näin toimitetaan temppelin sovitusmenot." (Hes 45:18-20)

Juutalaisten kalenterissa uusikuu syntyi silloin, kun kuunsirppi tuli illalla auringonlaskun jälkeen ensimmäisen kerran näkyviin. Nykyään uudenkuun katsotaan syntyvän silloin kun aurinko, kuu ja maa ovat linjassa keskenään, mutta tällöin kuuta ei vielä voida nähdä. Kyse on yhden tai kahden vuorokauden heitosta - tietenkin pilvisyydestä johtuen.

Vanhakuu näkyy aamulla ennen auringonnousua viimeisen kerran. Sen jälkeen on kuutonta aikaa 3,5 vrk, pimeää ja vaarallista aikaa. Tilanne helpottuu kun uusikuu taas tulee näkyviin 3,5 vrk:n kuluttua - tietenkin sääoloista riippuen.

Uuden kuun havaitsemisesta kuluu 14 vrk täyteen kuuhun. Mm. niisankuun 14. päivä vietettiin pääsiäistä. "Puolimatkan krouvin" muodostaa 7. päivä, jolloin kuu on "puolikas".

Tämä aasiepisodi tapahtui juuri niisankuun 7:ntenä päivänä. Jeesus siis ohjelmoi tulonsa Jerusalemiin; eikä kulje tapahtumien virrassa ajopuuna. Jos tuota episodia lukee tarkkaan eri evankeliumeista, voi päätellä, että messiaanisen vastaanoton Jeesukselle järjestivät nimenomaan galilealaiset pyhiinvaeltajat, eivät siis Jerusalemin asukkaat. Malli tälle vastaanotolle löytyy VT:sta:

"Silloin päälliköt riisuivat heti viittansa ja panivat ne porraskivelle Jehun jalkojen alle. He puhalsivat torveen ja huusivat: "Jehu on kuningas!" (2 Kun 9:13)
Alkuseurakunta sanoutui irti puhtauslaeista

Tähän tapaan tarkastellen selittyy varsin luontevasti monia askarruttanut asia, miksi Jeesukseen ei käyty käsiksi välittömästi, vaan vasta pääsiäisaterian jälkeen. Koska aasi oli saastainen, myös Jeesus oli saastainen. Pidättäjätkin olisivat saastuneet. Sen sijaan avoimeksi jää kysymys, istuiko Jeesus koko ajan aasin selässä liikkuessaan temppelissä. Mitä aasin selkä ylipäätään kestää?

Tämä episodi antoi Pilatukselle aiheen kirjoittaa tauluun, joka kiinnitettiin ristiin: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas." (Joh 19:19)

Puhtauslakien ymmärtäminen voi avata evankeliumeista yllättäviä asioita. Apostolien tekojen mukaan alkuseurakunta varsin varhaisessa vaiheessa irtaantui juutalaisista puhtausmääräyksistä. Pietarille annettiin näky saastaisina pidetyistä eläimistä, jotka julistettiin puhtaiksi näyssä (Apt 10). Lähetystyö pakanain keskuudessa olisi tyrehtynyt alkuunsa, jos puhtaussäännöistä olisi pidetty kiinni (Apt 15).

Jälkimietteitä

Tämäkin kertomus pistää pohtimaan yhteiskunnallista ilmapiiriä Jerusalemissa ja sen ympäristössä ajanlaskumme alussa. Ilmassa on ollut temppelikultin vastaista mielialaa, muuallakin kuin Qumranissa. Vaikka eläinsuojelijoita ei vielä ollut, niin ilmeisesti joissakin piireissä on pohdittu sitäkin, onko tämä touhu enää nykypäivää. Vaatiiko Jumala tosiaan meiltä tämmöistä? Mooseksen aikana elettiin paimentolaisina, mutta se vaihe oli jo ohitettu.

Temppelihän oli ikään kuin suuri teurastamo. Teurastusjätteitä ja verta oli kaikkialla. On mahdollista, että Betesdan altaankin terveysvaikutukset perustuivat uhrialttarin huuhteluvesiin (vrt Joh 5:4). Yhteiskuntakin ilmeisesti oli kaupungistunut, ehkä uhrieläimiä, jotka olivat vaikeasti hankittavia, jouduttiin tuomaan hyvinkin kaukaa. Ehkä jotkut tahot ajattelivat viattomien eläinten uhraamista myös taloudellisena tuhlauksena, joka ei nosta bkt:tä.

Kauko Puottula